Eilen oli kevään ensimmäinen ukonilma. Seisoin keskellä Rautatientoria 14:13 ja fiilistelin ukkosrintamaa, joka vyöryi pyörteillen ukkosensinistä pilvenriekaletta sinne tänne kunnes 14:16 alkoi sataa ja lähdin juoksemaan junalle.

Aika harvoin on mahdollisuutta saada kiinni hetkestä. Yleensä ko toiminnan estää sellainen aikuisen ihmisen nolous, joka hyökkää vasemmasta aivolohkosta todeten, että jotain ei voi tehdä, koska mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Että on omituista esimerkiksi seisoa paikallaan keskellä Rautatientoria, tuijottaa taivasiin ja hymyillä, jopa niin omituista, että muut ihmiset varmasti pitävät hulluna.

Veikkaampa varovasti, että yksikään ihminen ei tullut havainneeksi eilen omituisuuttani. Tai jos huomasti, niin hänellä oli varmaan kiire ajatella heti seuraavaksi, että mitähän muut ihmiset hänestä ajattelivat.

Alas vasen aivolohko! Lisää ukonilmoja!