Sain tiistaina viisi päivää lisäaikaa artikkelin kirjoittamiseen. Kun
muillekin oli annettu. En edes pyytänyt, kyselin vaan toimintatapoja
tiettyjen teknisten ongelmien suhteen.
Kävi niin kuin arvata saattaa. Loppuviikon olen tuskastellut artikkelin
loppuunsäätämisen kanssa. Sen sijaan että olisin pikaisesti käväissyt
artikkelin kipupisteet läpi ja hoitanut ne tekniset sellaiseen
vaiheeseen kuin kykenen, olen pääasiassa ahdistunut siitä, että
kyseinen homma pitäisi suorittaa.
Samalla kaikki muu suoritettava on jäänyt suorittamatta. Paitsi koulunkäynti, mikä on huomattava parannus aiempiin viikkoihin.
Tosin joitain valaistumisiakin on tähän viikkoon mahtunut. Suoritin
tiistaina kymmentuntisen seminaaripäivän, mistä tuli oikein hyvä mieli
ja innostus. Keskiviikkoaamuna olinkin sitten niin kuollut, että ei
tullut lähdettyä. Ja olin vihainen itselleni alisuorittamisesta ja
laiskuudesta.
Kunnes tajusin, että tämä tällainen on juuri sitä ääripisteiden välistä
heiluriliikettä, jota Frau Sch. väittää minun tekevän. Ensin
suoritetaan suorituspotentiaalin ääripisteeseen asti, jonka jälkeen
henki ja ruumis protestoivat suorittamalla itsensä lepopotentiaalin
ääripisteeseen. Frau Sch:n ratkaisu on pienentää heilurin liikerataa:
jos ei suoriteta liikaa, pärjätään vähemmällä levolla. Ei se näköjään
auta, että joku puhuu järjellisiä, pitää sisäistää älyämällä ihan itte.
Olen ilmeisesti sellaista hämäläisittäin valaistuvaa sorttia, kun
keskiviikkopäivä meni enimmäkseen nukkuessa ja murjottaessa. Torstaina
kävin käynnistysvaikeuksista huolimatta seminaareissa, mikä oli
positiivista. Artikkelin painaessa en sitten mitään sen ihmeellisempää
saanutkaan aikaiseksi, paitsi paniikkia finanssiasioista. Seuraavat
viikot elellään säästökuurilla, mutta palkintona on ylimääräiset
lentoliput Köpiksestä Helsinkiin ja Helsingistä Berliiniin.
Perjantaina yritin tosi kovasti saada jotain hyödyllistä aikaan, mutta
mitään aikaansaannoksia ei varsinaisesti materialisoitunut. Sain tosin
selville miten täältä pääsee halvimmin Berliiniin, eikä siinä mennyt
kuin kolme tuntia, kiitos Deutsche Bahnin kämästen www-sivujen.
Sen jälkeen kävin bilettämässä Clairen siivellä amerikkalaisissa
21-vuotissynttäreissä. Juhlakalu meni tillin tallin ympäriämpäri jo
kekkereihin saapuessamme. Lähdimme brittijoukkueella pubiin puolitoista
tuntia myöhemmin, kun kuorokaraoke alkoi kuulostaa kaatokännisten
lehmien määynnältä.
Tänään olenkin sitten jo kirjoittanut artikkelin alun uusiksi.
Projekti keskeytyi kun Claire pakeni tänne kämppistensä pizzailtaa.
Paikallinen sosiaalidynamiikka ei eroa juurikaan teini-ikäisten
vastaavasta, ja henkilöristiriidat korostuvat aina kun paikalla on yli
kaksi ihmistä. Erityisesti jos joukossa hengaa useamman kuin yhden
sukupuolen edustajia.
Mekin tehdään pizzaa.
lauantai, 21. tammikuu 2006
Kommentit