En ole ikinä, ikinä ollut näin vihainen.
Aiemmin vihaisuus
on ollut kielletty tunne: jos on tuntenut vihaisuutta, on päälle lyönyt
välittömästi massiivisempi syyllisyyden ja häpeän aalto. Ääni sisältä
toteaa, että kyllä sulla on kuule asiat niin hyvin ja niin paljon syytä
olla kiitollinen, miten oikein kehtaat olla vihainen? Miten kehtaat
vaatia muilta ihmisiltä? Ettäs kehtaat kääntää itsesi taas
keskipisteeksi. Nöyrry. Häpeä. Ymmärrä muita. Ajattele muiden ihmisten
tunteita.
Nyt vaan pistää vihaksi. Odotan häitäni kauhulla. Tulkitsin luotettavan tahon antamasta informaatiosta, että syytä on.
Salailu on kuitenkin osaltani ohi, vaikka tässä blogissa en tiettyjä
asioita enää käsittelekään. Kieltäydyn putoamasta enää sairaaseen
kuoppaan, vaikka se vetää kovasti puoleensa. Onneksi on terapia
huomenna.
keskiviikko, 20. joulukuu 2006
Kommentit