Viime yönä tapahtui jotain läpikotaisin mullistavaa.
Olin
juuttunut artikkelissa pahaan kohtaan. Mulla on hankala taipumus
filosofoida itseni solmuun. Ja sitten luovuttaa, kun solmu ei aukea.
Koska tunnen että olen tyhmä, enkä kuitenkaan saa mitään aikaan ja
sitäpaitsi ei kukaan sitä juttua kuitenkaan halua lukea, en mä haluaisi
lukea sitä itsekään, ellei joku pakottaisi. Ja vielä niin ja niin
paljon kirjoittamista jäljellä ja pitää suorittaa, mutta ei mistään
mitään kuitenkaan tule.
Nettasin vähän aikaa
päämäärättömästi. Olin jo sulkemassa konetta, kun tulin ajatelleeksi,
että jos vielä yhden lauseen yrittäisin kirjoittaa. Ällistys.
Yhtäkkiä se yksi lause oli siinä. Ja sitten sitä piti vähän selittää,
joten kirjoitin toisen. Ja seuraavan. Ja ketjureaktiota jatkui
aamukuuteen. Ei ehkä riitä, että joku kertoo mikä on vialla ja mitä
sille voi tehdä. Pitää salaa itseltään tuottaa se sama ajatus.
Tänään olen käynyt kaupassa ysiltä aamulla, sain oliiveja ja maissia ja
verhon ja vesikannun filttereitä. Yöunet jäivät vähän lyhkäisiksi,
joten nukuin päivällä lisää. Sitten olikin mähnäisen pöhnäinen olo,
eikä kirjoittamiseen pystynyt keskittymään. Joten laitoin ruokaa, ja
siivosin pois alta viikon siivousvuorot, käytävän ja kylppärin. Ja
ripustin verhon, siistin paikkoja, laitoin pyykit kaappiin. Söin
toistamiseen. Tanssin niskaani ja selkääni kondikseen, Shakiran "Ojos
Asi" (sinun silmäsi) on sopivan reipas ja kannustaa tiputteluun ja
kiertoihin. Havainnoin, että istumatyö alkaa näkyä keskivartalossa ja
yläselässä. Pitää yrittää ruveta pitämään yhden tai kahden biisin
mittaisia liikuntataukoja aina sopivissa väleissä.
Nyt voisi
taas suuntautua kirjoitukseen. Niskassa paukkuu ja rutisee istuessakin,
se on varmaan hyvä merkki. Yhden lauseen siitä solmusta teen ja sitten
siirryn eteenpäin.
lauantai, 14. tammikuu 2006
Kommentit