Olin tänä aamuna hurjan innostunut kouluunlähdöstä. Puoli seiskalta
aamulla, niin että siitä voi päätellä miten kyllästynyt olen tähän
käkkimiseen.
Pääsinkin korttelin matkan alaspäin, alkoi jyskyttämään päässä ja
poskionteloissa. Toisen korttelillisen talsittuani askel alkoi painaa
ja pelästytin yhden mummon yskimällä. Mummo komensi mut vikkelästi
takaisin sänkyyn, etten vaan tartuta tautiani kaikille.
Kotiin raahustettuani olin itsekin jo sitä mieltä, että kyllä mummot
tietää. Tosin oli siitä ulkoilusta hyötyäkin, sain ehkä tyhjennettyä
poskiontelot kaikesta sinne kerääntyneestä muhjusta. Yök. Sitten
nukuinkin suvereenisti neljän tunnin päiväunet. Nyt poksahtelevat ja
vinkuvat sekä nenä että korvat, ilmeisesti mulla on ollut myös
korvatulehdukset molemmissa korvissa, vasemmassa pahempi. En vaan ole
huomannut, kun oli kurjempi olo muualla. Joululahjaksi saatu
musiikkikin kuulostaa paljon paremmalta nyt. Shakira ja Robbie Williams
ovat äärettömän hyvää sairastelumusiikkia, molemmat inspiroivat
liikkumaan edes vähän, kumpikaan ei ole häiritsevää.
Näin
tosi outoja unia, olin mm. Australiassa jossain tosi-tv
selviytymisohjelmassa, jossa meidän piti pitää huolta erilaisista
eläimistä. Viimeinen haaste oli tässä artikelissa kuvattu karvaton
myyrä, joka pääsi karkuun autotallissa. Sain sen huiputettua kiinni
täyttämällä kastelukannun hiekalla, ja kun se oli vipeltänyt
kastelukannuun, nostin sen kannun pystyyn ja nalkissa oli. Olin kauhean
tyytyväinen itseeni.
Toisessa unessa asuimme jossain
loukossa Rakkaimman kanssa ja hänen piti rakentaa pienoisrautatie
valmiiksi vielä sinä iltana. Rakkain sanoi tarvitsevansa jotain
kaupasta, mutta tulisi vartin päästä takaisin. Odotin häntä
tuntikausia, kunnes sain tekstiviestin, että hän onkin jossain
muutamalla joidenkin tuttujen kanssa, mutta tulossa ihan kohta kotiin.
Heräsin kauhean loukkaantuneena ja surullisena. En ole ihan varma mistä
olin loukkaantunein, siitä että hän jätti mut odottelemaan turhaan,
että hän ei kutsunut mua mukaan, että hän valehteli vai siitä että hän
petti lupauksensa. Elävässä elämässä tuollainen tilanne olisi varmaan
vähintään yhtä loukkaava.
Pitäisi pestä pyykkiä, ei jaksa.
Pitäisi kirjoittaa artikkeli, liian vaikeaa. Pitäisi lukea huomiset
seminaarimatskut, tuskin ehtii. Pitäisi syödä, ei ole nälkä.
Ajattelin priorisoida artikkelin ja syömisen. Koska jostain pitää aloittaa.
tiistai, 10. tammikuu 2006
Kommentit