En ole lapsuuden jälkeen ollut erityisen innostunut joulusta.
Paitsi että tänään Eila-keikan jälkeen löysin itseni Tiimarista
haluamasta ovikranssintekotykötarpeita. Koin ansainneeni ainakin
kranssipohjan ja tekochilejä, joista sitten kotiin päästyäni väkersin
ovikranssin. Ostin myös elämäni ensimmäisen itsehankkimani
joulukoristeen, punaisen tähdenmuotoisen
tiffanylasilämpökynttilälyhdyn. Uhhuh. Tästä se sitten lähtee. Mulla on
olemassa jo suunnitelmia ystävänpäivä-, pääsiäis-, vappu- ja
juhannuskransseja varten.
Lahjat ja lahjaostoksetkin ovat paketointia lukuun ottamatta olleet
aina vähän nihkeitä. Tai siis, olen toiminut viikko miettimiseen, kaksi
tuntia shoppaamiseen, viisi tuntia paketointiin -linjalla. Paketointi
on lahjoissa parasta, vaikka sen sitten suorittaisi viime tipassa
aattoaamuna. Olin saada tänään "eikun anna mä" -kohtauksen Indiskassa
tänään, kun joku tätsä paketoi möykkyisiä asioita liian kapeisiin
punaisen ja kullan sävyisiin lahjalaatikoihin ja sitoi ne
aikaansaamansa irviöt sitten vaaleanpunaisella ja mustalla nauhalla.
Ehkä ne olivat jouluostoksia, jotka piti vaan suorittaa suorittamisen
vuoksi, mutta eikö se vähän syö itse tarkoitusta, jos ne lahjat
näyttävät siltä että joku hankki nämä koska oli sosiaalinen pakko, ei
suinkaan kenenkään ilahduttamisen vuoksi. Kiva saada lahja joka huutaa
että "täs o, onko nyt hyvä mieli kun aiheutit antajalle ylimääräistä
vaivaa".
Onneksi niitä ei ole omalle kohdalle tipahdellut.
tiistai, 12. joulukuu 2006
Kommentit