Lähteminen on surkeaa. Viimeksi lähdin vaihtoon vuonna 2001, uudenvuodenbileiden jälkeisenä krapulapäivänä. Se oli hurjan kätevää, koska krapulaisena sitä ei tiennyt, oliko matkasäätökurjuus pääasiassa muiden vai oma vika, eikä kehdannut valittaa.

Hyvästien jättäminen on lähtemisessä erityisen kurjaa. Harkitsin pitkään lähtöbileiden järjestämistä, mutta en saanut aikaiseksi. Ilmeisesti ajatus oli liian kurja ja raskas käsiteltäväksi.

Sen sijaan olen käynyt sanomassa heiheit joillekin olennaisimmille ihmisille. Perheelle, isovanhemmille, Mikelle (joka lupasi tulla käväisemään jossain vaiheessa, koska sillä on kavereita Berliinissä), Darelle (ja vahingossa Kaisalle, kun se sattui lojumaan paikalla).

Ja Lissulle eilen. Käytiin syömässä Mezessä, ruoka oli jumalaisen hyvää. Taisin kuitenkin keskittyä enemmän keskusteluun, Lissu on niitä harvoja ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella todella henkilökohtaisista asioista, vaikka ei olisi nähnyt kuukausiin. Lissu toi tuliaisena litsiteetä ja läpitunkevan aromaattista jasmiiniteetä Kanadasta.

Otan molemmat mukaan. Mulla on jo kahdessa peltipurkissa vihreää  oolong-teetä, kameliateetä ja jasmiiniteetä teekukiksi sidottuna, sekä hopeaista vihreää teetä. Ja Bodumin kokolasinen China thé -kannu (viime kesän uutuusmalli, Stockalta 16.90 €). Ihan varmuuden varalta. Kuulopuheiden mukaan saksalaiset ymmärtävät yrttiteiden päälle, mutta se ei ole mikään tae oikean teen ymmärtämisen puolesta. 

Oikeille ystäville voi nimittäin sanoa heihei, sillä heidät tietää tapaavansa uudelleen heti kun elämä antaa siihen mahdollisuuden. Oikealle teelle ei voi sanoa heihei, sillä se on aamutorporissa, iltapäiväväsyssä ja iltalamaannuksessa ainoa asia joka seisoo itsen ja synkkien painostavien ajatusten välissä. Kauniiksi haudutettu tee lämmittää sielun ja virkistää ruumiin. Sitä juodessaan ymmärtää miten todellista pienten asioiden tuoma ilo on.  Ja miten epätodellisia kuvitellut surkeudet ovat.

Toivottavasti myös tullimiehet ja huumekoirat ymmärtävät teen päälle.