Mun Psykotäti on ihan Eila.

Eila puolestaan oli isotätini, joka poistui keskuudestamme viime keväänä. Eila oli kuukasvoinen, struumahoitojen pyöristämä lämminhenkinen täti, joka puhui vähän hermostuneesti, mutta painokkaasti rauhallisella äänensävyllä.  Eila hymyili paljon, ja  taikoi hiukopalaa juuri silloin kun oli nälkä. Leivoin elämäni ensimmäisen kerran kakkua  Eilan kanssa, rusinamaustekakkua ilman  reseptiä.  Taikinaiset rusinat olivat tosi hyviä.  Eila keitti myös maailman parasta kaakaota, jota  juotiin sitten hienosta kupista, minun kupista. Lusikka piti pistää kupista lautaselle kuoren kuorimisen jälkeen. Eilalla oli määrättömät määrät erilaisia raskaita kivikoruja, joita sai räplätä mielin määrin. Opin erottamaan  nefriitin jadesta ennen kuin osasin lukea.  Lahjaksi sain aina koruja tai korurasioita.

Tällä uudella Eilalla on vain yksi epäilyttävä puoli.  Hän on erikoistunut psykoanalyyttiseen terapiaan psykoanalyysiin, ei tosin klassiseen, mutta kuitenkin. Olen vähän skeptinen, mutta tuleepa tämäkin testattua. Kognitiivista mä kyllä lähdin vähän hakemaan, mutta katsellaan, jos tämä toimisi. Tehtävä- ja ihmisorientoitumisesta minäorientoitumiseen ja silviisiin.