Mun Psykotäti on ihan Eila.
Eila puolestaan oli isotätini,
joka poistui keskuudestamme viime keväänä. Eila oli kuukasvoinen,
struumahoitojen pyöristämä lämminhenkinen täti, joka puhui vähän
hermostuneesti, mutta painokkaasti rauhallisella äänensävyllä.
Eila hymyili paljon, ja taikoi hiukopalaa juuri silloin kun oli
nälkä. Leivoin elämäni ensimmäisen kerran kakkua Eilan kanssa,
rusinamaustekakkua ilman reseptiä. Taikinaiset rusinat
olivat tosi hyviä. Eila keitti myös maailman parasta kaakaota,
jota juotiin sitten hienosta kupista, minun kupista. Lusikka piti
pistää kupista lautaselle kuoren kuorimisen jälkeen. Eilalla oli
määrättömät määrät erilaisia raskaita kivikoruja, joita sai räplätä
mielin määrin. Opin erottamaan nefriitin jadesta ennen kuin
osasin lukea. Lahjaksi sain aina koruja tai korurasioita.
Tällä uudella Eilalla on vain yksi epäilyttävä puoli. Hän on
erikoistunut psykoanalyyttiseen terapiaan psykoanalyysiin, ei tosin
klassiseen, mutta kuitenkin. Olen vähän skeptinen, mutta tuleepa
tämäkin testattua. Kognitiivista mä kyllä lähdin vähän hakemaan, mutta
katsellaan, jos tämä toimisi. Tehtävä- ja ihmisorientoitumisesta
minäorientoitumiseen ja silviisiin.
torstai, 7. syyskuu 2006
Kommentit