Tuli vähän innostuttua.

Luen Tutkimuskirjallisuutta pieteetillä, hain jopa lehtitietokannasta Olennaisia artikkeleita. Joiden olemassaolosta en edes tiennyt, mutta jotka muuttuivat Tärkeimmiksi heti kun niihin törmäsin. Nyt on taas mania päällä, kohta tipahdetaan kurjuuden alhon pohjalle. Peppuun tulee sinelmiä, eikä mikään tunnu yhtään miltään.

Havainnoin myös eilen pienen valaistumisen. Asiat on paljon helpompi nauttia, jos niihin ei kiinnitä Suuria Merkityksiä. Jos on kertakaikkiaan PAKKO lähteä kirjastoon, tulee kirjastoon lähtemisestä ahdistavaa, vaikeaa ja kurjuushankalaa. Jos puolestaan tulee puolihuolimattomasti ajatelleeksi, että voishan siellä kirjastossakin käväistä, sitä huomaa ennen pitkää hengaavansa kirjastossa ihan muina miehinä.

Tämän nerokkaan ajatuksen toteuttaminen käytännössä onkin sitten vaikeampaa. Koska käytännössä tulee esille sellaisia mörköjä kuin tutkimusvierailujen järjestäminen tietyille päiville, kirjojen tilaaminen käytettäväksi tietyille päiville, palautuspäivämääriä, deadlineja ja rahattomuutta. Istun sellaisessa metafyysisessä arkistokaapissa, jossa nämä möröt aiheuttavat Suurten Merkitysten kiinnittämistä pieniin arkisiin tekoihin, kuten lukemiseen ja kirjoittamiseen.
 
Niitä mörköjä ja Suuria Merkityksiä ei voi kuitenkaan taikoa kokonaan pois, tai kaapista putoaa pohja pois. Mutta jos saisi loitsittua möröt muruiksi ja Suuret Merkitykset suuriksi merkityksiksi. vaan ei vakaviksi.

Ja sit kun keksisi, että miten se hoituu. Metafysiikka on sellainen veijari, ettei se itsestään.

Frau Sch. neuvoi, että jokaisesta tekemistä vaativien asioiden listasta kolmasosa voidaan jättää surutta tekemättä ja kolmasosa voidaan lykätä tuonnemmaksi. Olen havainnut, että elämää helpottaa myös, jos tekee vaatimuslistoja viikon ajalle, sen sijaan että niitä tekisi joka päivälle. Eivät pääse ennaltanäkemättömät asiat sotkemaan koko systeemiä, kun niille on tilaa putkahdella.

Frau Sch:n mukaan syyllisyyttä ei tarvitse tuntea juuri mistään normaaleista toimista tai tekemättä jättämisistä. Ajatus sinänsä vaikuttaa erinomaiselta: jos syyllisyydessä ei tarvitsisi vellata, jäisi paljon enemmän aikaa tehdä niitä asioita, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaa syyllisyyttä. Mutta tunteita on vaikea poistaa järkipuheella. Kivalta tuntuu kuitenkin, kun joku on antanut luvan olla kantamatta loputtoman syyllisyyden taakkaa. Kevyemmältä.