Pakkailtiin taas useampi tunti.

Jos tässä maista toisiin muuttaessa on jotain oppinut, niin se on realismi. Meinaan että sitä jo tiedostaa etukäteen, että tavaraa on kertakaikkiaan enemmän kuin kantokapasiteetti sallii. Tästä seurauksena sitä pakkaa samalla yhden tai useamman postipaketin, joita paikalle osuneet edellisen sukupolven edustajat sitten lähettelevät siihen satunnaiseen maahan joka kohteena on, ja jotka kyseiset tavarat sitten lähetellään palatessa myöskin pakettipalveluitse seuraavaan asemapaikkaan.

Tämä pariskunta muuttaa ulkomaille -ulottuvuus on tuonut oman katkeran lisämausteensa. Se, joka ehtii paikalle vikana saa välttämättömyyksilleen siltä, joka on hänet tullut kotimaasta ulkomaille hakemaan, koska tuliaisilla tulomatkalla täytetty tila imee paluumatkalla ihan kivasti kenkiä ja villapaitoja. En kuitenkaan kehtaa valittaa ennen kuin metrossa määränpäässä, koska appi lupasi hoitaa virallisten papereiden säätämistä ja postittamista niiltä osin kun emme sitä itse ehtineet tehdä. Kelalle pitää ilmoittaa ulkomailla asumisesta etukäteen, veroviranomaisia kiinnostaa vasta huhtikuussa.

Seuraavaksi jännätään sitä, ketkä kaikki pääsevät rajaviranomaisten ohi, ja onko soijarouhetta helpompi kuljettaa läpi tullista kuin mämmiä. Riippuu varmaan siitä, kuinka pahasti se on kerännyt kosteutta matkalla.

Ehkä pari tuntia unta, vaikka se sotkeekin ameriikkalaiseen elämänrytmiin palautumisen.