Olipa taas viikonloppu. Busseissa on tullut istuttua tuntikausia, unissa. Kerran onnistuin myös löytämään puolivahingossa oikeaan päämäärään. Joka valitettavasti oli sillä kertaa Jena.

Viikonlopun muita tapahtumia oli lauantai-illan maaninen siivoaminen. Keskiyön paikkeilla saimme jopa matot paikoilleen. Sunnuntaiaamuna vanhempani saapuivat muuttokuorman kanssa paikalle vain 70 minuuttia ennen sovittua aikaa. Ja sen seurauksena eteinen täyttyikin sitten pahvilaatikoista, joiden sisältöä erinäisiin paikkoihin tunkiessa eilen illalla väsyin ihan totaalisesti.

Ja päätin tänään lyhentää työviikkoani kahteen päivään. Käytän sen ylimääräisen päivän harjoitellessani uusia asioita ja toipuessani uusien asioiden harjoittamisesta aiheutuvasta häpeästä ja syyllisyydestä. Ensimmäisenä vuorossa on oman mielipiteen tai pahan olon ilmaisu tämän ilmaisemisen muille aiheuttavasta pahasta olosta ja siitä aiheutuvasta syyllisyydentunteesta huolimatta. Seuraavassa vaiheessa opetellaan tuntemaan järjellisissä määrin syyllisyyttä ja viimeisessä vaiheessa tajuamaan, että jokainen ihminen on pääasiassa vastuussa omista tuntemuksistaan, enkä minä pysty kontrolloimaan toisten ihmisten tunteita vaikka tekisin tai jättäisin tekemättä mitä.

Olen jo oppinut puhumaan ihmisten päälle, jos ne eivät ole sukulaisia tai muuten auktoriteettihahmoja, joten eiköhän tämäkin ajan kanssa onnistune.