Mä olen ihan sankaritar. Kolme Vortragia viidessä päivässä.
Viimeisen kirjoitin eilen iltakymmenestä aamukolmeen, ja sain
älyttömästi kehuja pupastani päälle päätteeksi vielä. Ikävänä puolena
on, että siitä pitäisi ensi perjantaiksi vääntää nootitettua esseetä.
Nootitettua. Mistä mä ne nootit revin, kun juttu on kuitenkin
pääasiassa omasta päästä?
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen harkinnut lähteiden keksimistä.
Homma tyssäsi arkailuun ja syyllistymiseen, sekä viitseliäisyyden
puutteeseen. Sama aika taitaa mennä, vaikka ottaisin vaan kasan enemmän
tai vähemmän epäsopivia lähteitä ja runnon niistä ns. omaa tulkintaa
oman tulkintani tueksi. Lisää kuvia voisi kanssa laittaa, ne tykkäsivät
niistä.
Olen vääntänyt saksaa peffa puuduksissa, mutta välittömän ahdistunut en
ole ollut. Tämä puhumistouhuilu sopii mulle, ei ole pelkoa siitä, että
oma vaillinaisuus kävelee vastaan myöhemmin. Ihmiset kun tuppaa
muistamaan puhutusta lähinnä fiiliksen ja satunnaisia faktoja.
Kirjoittaminen sen sijaan on pelottavaa. Vaikkei näitä tietty
julkaista, niin että kovin laajalle ei todistusaineisto vajaudestani
leviä. Mutta silti.
Tänään on kuitenkin vapaailta. Käytin siitä osan saalistamalla rättejä
alennusmyynneissä ja osan hankkimalla kirjoitusnaposteltavaa. Huomenna
ohjelmassa apurahahakemus ja esseetä. Esseitä parhaassa tapauksessa.
Nyt jos relais, niin jaksais taas.
tiistai, 11. heinäkuu 2006
Kommentit