Ei koskaan pitäisi pelätä ihmisten reaktiota, ennen kuin ne ovat
reagoineet. Toiselta opettajalta tuli viestiä että ok, toinen
toivotteli voimia loppurutistukseen. Dedikset ovat ilmeisesti
akateemisessa maailmassa peljättyjä ja kauhistavia, joten sympatioita
löytyy vaikka saksalaisilta.
Järjestelin tänään itselleni myös suosituspyyntöjä seuraavaa
apurahahakua varten. Tältä lafkalta irtosi viimeksi se apuraha, jonka
saan pihistelyllä riittämään ensi jouluun, jos seuraavaa ei heru. Olen
varovaisen optimistinen, kert en ole tuhlannut niiden rahoja vaan
hengailuun, vaan olen saanut aikaiseksi kaksi artikkelia, ja jos saisin
vielä järkkäiltyä sen tutkimusretken sinne Tanskaan, voisi
vuosiraporttini näyttää kohtuulliselta.
Lisäksi kävin Clairen kanssa iltapäivällä kaupoilla. En ostanut mitään
tarpeetonta, ruokaa ja neljä trikoopaitaa. Kaksi mustaa, yksi
kahvinruskea ja yksi fossilisoituneen luun värinen. En ole ihan
vakuuttunut siitä vaaleasta noin muuten, mutta se väri on kannustava.
Ei konkreettisesti, mutta ajatuksena.
Vaatteet, jotka ovat kannustavia on kiva vetäistä päälle aina kun
muuten tuntuu vähän raskaalta. Täällä pääasiassa tiistaisin, kun koulua
on aamukasista iltakuuteen. Tiistaisin käytän aina
supermiespikkuhousujani. Kun tuntuu ettei jaksa enää, voi ajatella että
hädän sattuessa mulla on ainakin jo supersankarivetimet päällä, ja
sitten voikin pelastaa tilanteen.
Fossiilipaita tulee tarpeeseen keskiviikkoisin, kun puhumme
seminaarissa kaksi tuntia Gaston-sedän ällistyttävistä ajatuksista.
Voin sitten itsekseni ajatella, että kuolleet luut ne kalisevat
kolkoimmin ja ruveta taas tulkitsemaan päivän mietelausetta omalta
kannaltani mielekkäästi. Mähän voin aina kostaa jälkipolville, jos
motivaatiota riittää.
maanantai, 16. tammikuu 2006
Kommentit