On vähän sellainen teletappifiilis päällänsä.

Aamulla ylös, töihin, töissä puuroa tai vastaavaa nassuun ja päivän lehdet ja s-posti, sen jälkeen lukemista ja kirjoittamista. Iltapäivällä paikanvaihto kirjastoon, jossa lukemisen ja kirjoittamisen ohella voi digikuvailla. Kotiin siinä vaiheessa kun saksankielisessä goottiprinttitekstissä ei enää  pysy laisinkaan riveillä, kotona  ruokaa, ehkä ulkoilua tai siivoamista, jonkin verran televisioviihdettä, lisää ruokaa, ja lopuksi lukemista niin paljon kuin jaksaa. Sit seuraavan aamuna uudestaan, uudestaan!

Mun elämä ei ole ollut näin säännöllistä sitten yläasteen. Tämä on oikeastaan aika hupaisaa, paitsi en saa tekstiä ulos tai sisään ihan niin nopeasti kuin toivoisin. Nyt kun tämän rutiinin saisi kestämään syyskuulle saakka. Maaliskuu näyttää pahalta, siinä on kahden viikon konferenssikierrosjakso, mikä tarkoittaa sitä, että pari viikkoa ennen konferensseja menee myös oudoksi, kun pitää valmistaa jotain koherenttia. 

Pelottamaton ja ahdistamaton elämä on vähän kummallista.