Pakkaamisessa, siivouksessa ja ylipäänsä muuttamisessa menee kynnet ja kädet rupukuntoon.

Normaalisti tämä ei olisi mikään ongelma, mutta nytpä on. Ylihuomisesta lähtien pitää taas kätellä kymmeniä ihmisiä, joille haluaisi esittää ihan piirun verran parempaa ihmistä kuin onkaan. Lentokonemanikyyriksi menee taas. Elän harhakuvassa, jonka mukaan ihminen voi isossakin maailmassa elää lähes meikittä ja leikata oman tukkansa, jos kädet ja kengät ovat siistit. Mahtaa johtua jostain lapsuuden peruuttamattomasta Montgomery-Alcott -linjan ylittämisestä.

Tämä koti on sitten jäänyt lopullisesti taakse. Laitoin avaimeni sisään postiluukusta kello 14. Passi, lompakko ja vihkisormus tulivat todistetusti mukaan, joten hätäkös tässä. Kiertolaiselämä on ihan hauskaa niin kauan kun sen tietää olevan väliaikaista. Ostin jo uusia käytettyjä huonekaluja seuraavaan Suomenkotiin, joten paluu on tapahtumassa vähintään materiaalisella tasolla. 

Propsit Lundialle.