Noniin, päätin antaa itselleni syntymäpäivälahjaksi valmiin Referaatin. Pari sivua puuttuu vielä, muuten ollaan aika hyvässä kuosissa.

Koska kuitenkin pitää aina välillä tauotella, ettei suinkaan liian nopeasti saisi valmiiksi, päätin Jaakon ( http://www.saunalahti.fi/~hohakkar/fabula ) innoittamana muistuttaa itselleni, että mitäs kaikkea tässä boikotoidaan. Jotain Shelliä ei pysty mitenkään laskemaan mukaan, mulla ei ole autoa. Eikä bussikuskien kanssa kande ruveta löpöstä juttua vääntämään, kun niiden sanavarastoista ei löydy edes yksitavuisia tervehdyksiä ja sitäpaitsi ne eivät itse kuitenkaan pysty asiaan vaikuttamaan.

Nestlé: kaikki kaakaosta ja suklaista valiojäätelöön saakka. Ne eivät dumppaa ainoastaan ala-arvoisia äidinmaidonvastikkeitaan Afrikkaan tappaakseen afrikkalaiset vauvat ripuliin. Tämän lisäksi ne dumppaavat Euroopasta ylijäämäksi jääneet maitojauheet Pohjois-Afrikkaan, niin että paikallisilta maitotaloustuottajilta menee elanto ja afrikkalaiset lapset saavat tuoreen maidon sijaan jauhemaitoa.

Lipton, Twinings: epäeettisestä teestä tulee mulle vaan paha mieli, mutta intialaisille teetyöläisnaisille epäeettisyys näkyy mm. siinä, että synnytyksen jälkeen on päivä toipumisaikaa ja lapset saavat sivistävän koulutuksen sijaan käytännön työkokemusta teepelloilla siitä lähtien kun oppivat kävelemään. Jos etiikka ei pure, ajattele lompakollasi ja terveydelläsi. Molemmat lafkat värjäävät huonolaatuista halpaa teetä mustaksi, jotta se vaikuttaisi parempilaatuiselta.

USA:sta peräisin olevat maataloustuotteet: Suomessa yleisimpiä jenkkiläisiä maataloustuotteita, joita vegetaristina kohtaan ovat maissi (purkki- ja tuoreversioina), maapähkinät ja bataatti. Boikottiin menevät ympäristösyistä, erityisesti maapähkinät, jotka aiheuttavat eroosiota.

Israelista peräisin olevat maataloustuotteet: Suomessa yleisimpiä tuotteita ovat havaintojeni mukaan bataatit ja persimonit. Boikotissa palestiinalaistilanteeseen liittyvistä eettis-moraalisista syistä, maataloustuotteisiin liittyvä syy on muurin avulla tapahtuva maan anastaminen.

USA:sta peräisin olevat tai USA:laisperäisen yhtiön valmistamat kosmetiikka-, hygienia- ja kemikaalituotteet: boikotissa ympäristöeettisin perustein. USA:n ympäristö- ja eläinsuojelulait toimivat verifiointiperiaatteella, eli kemikaali tai yhdiste kielletään sitten, kun se on osoitettu ympäristölle ja/tai ihmiselle vaaralliseksi. Esimerkkeinä mm. Unilever, Johnson&Johnson. Suojelen terveyttäni, pyrin käyttämään vain tuotteita, jotka on todistettu ihmiselle ja ympäristölle vaarattomiksi.

Eläinkokeita tekevät kosmetiikkayhtiöt: boikotissa esim. L'Oreal. Animalialta löytyy  ( http://www.animalia.fi/Default.aspx?tabid=1407 ) lista Suomessa myytävästä eläinkokeettomasta kosmetiikasta.

Chiquita: epäeettiset banaanit maistuvat ikäviltä. Lisäksi reilun kaupan banaanit maksavat suurin piirtein saman verran.

Noin ylipäänsä olisi fiksua ostaa mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa, tällä hetkellä ostan kaikki tuoreet vihannekseni Schlossgassen vihanneskaupasta, suurin osa vihanneksista ja hedelmistä on peräisin korkeintaan parin tunnin automatkan päästä. Maissi tulee lasipurkkitavarana Italiasta, oliivit Kreikasta. Reilun kaupan ananakset ja mangot tulevat vähän mistä sattuu Etelä-Amerikasta, ja ystävällinen vihanneskaupan täti pilkkoo ne minulle valmiiksi mukana tuomaani muovirasiaan.

Vaatemerkkien boikotointi on jossain määrin helppoa ja jossain määrin hankalaa. Benettoniin/Sisleyyn ei olisi varaa muutenkaan, ja halpavaatekaupoista H&M taitaa olla loppupeleistä niitä eettisimpiä, tai ainakaan pienemmillä ketjuilla ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, kuka ne rätit oikeasti tekee ja missä oloissa. Rauhoitan omaatuntoani ja tekemisentarvettani kotimaassa ompelemalla itse vaatteita, mutta sekin on hankalaa, koska useimmissa kangaskaupoissa ei ole mitään käsitystä siitä, mistä kankaat tulevat tai ainakaan siitä, kuka ne tekee ja missä oloissa, tai miten ne on värjätty (esim. purettamisaineet voivat olla todella myrkyllisiä). Lehmän- ja poronnahkaa vastaan mulla ei ole mitään, mun mielestä on vaan hyvä että elukasta käytetään kaikki mahdollinen hyödyksi, jos se kerran hyötyeläimeksi joka tapauksessa kasvatetaan. Turkiseläinkasvatusta en eettiseltä kannalta hyväksy, mutta boikotoida en voi, koska olen allerginen turkiksille, enkä niitä kuitenkaan hankkisi. Vähän sama kuin punaisen lihan kanssa: olisin mielelläni kasvissyöjä ympäristöeettisistä syistä, mutta ensikädessä olen kasvissyöjä, koska elimistöni ei osaa sulattaa lihaa. 

Joitain muitakin vielä oli, mutta tässä kai nämä päivittäisen elämän kannalta oleellisimmat. Täälläpäin suurin osa luomuelintarvikkeista (säilykkeet ja kuivatuotteet) löytyy Drogerioista, jotka myyvät pääasiassa käsikauppalääkkeitä, kosmetiikkaa, hygieniatuotteita, astioita, sisustustilpehööriä ja kemikaaleja ja luomutuotteet ovat usein samanhintaisia tai jopa halvempia kuin tavalliset.

Boikotoinnin lisäksi kannattaakin pyrkiä kuluttamaan ympäristötietoisesti. Boikotti kohdistuu lähinnä jonkun yhtiön kassaan, mutta ympäristötietoinen kulutus kohdistuu omaan elinympäristöön. Itse ostan mehut mieluiten lasi- tai pahvipakkauksessa, vaikka täällä yleisintä on myydä niitä muovipulloissa, mieluiten muovitettu lava kerrallaan. Jugurtti on pakko ostaa muovitörpössä, mutta onneksi niitä löytyy puolen kilon ja kilon koossa, joten pakkausmateriaalia menee suhteessa vähemmän. Karkeista kannattaa hankkia sellaisia, jotka eivät ole yksittäispakattuja muoviin ja sitten vielä muovipussiin. Vessan voi pestä ja desinfioida etikalla. Pienet teot kasaantuvat elämän aikana suuriksi jäte- ja kemikaaliröykkiöiksi, jotka eivät koskaan päätyneet luontoon.