Söin tänään ruokaa, joka oli nimeltään Gebacktenes Camembert. Leivityksen sisällä oli kuitenkin brietä, joka ei ollut mitenkään iloisimmillaan puolilämpöisenä, valuvana ja persiljakastikelammikossa.  Kerranhan sitä vaan eletään, totesin, ja hankin kerralla korkean kolesterolin. Ajattelin varmistella tukkeutuneen suoniston maapähkinävoi-banaanieväsleivillä huomenna.

Ruokailu tapahtui kello 12, kahdeksantuntisen koulupäiväni puolivälissä. Saksan tunti alkoi tasan kahdeksalta, tanskan tunti tasan kymmeneltä ja kaksituntisen hyppärin jälkeen olivat vuorossa seminaarit Johdatus tieteenhistoriaan ja Evoluutiobiologian filosofia. Ensin mainitulta jäi lähinnä mieleen hermostunut dosentti.

Toinen oli tosi outo kokemus kokonaisuudessaan. Ensinnäkin dr. Levit saapui paikalle yhtä ajoissa kuin minäkin, ja kertoi järjestäneensä minulle lounaan lauantaiksi yhden ruotsalaisen professorin luona, koska olin kertonut Levitille osaavani puhua ruotsia ja ruotsalainen professori kaipaa juttuseuraa. Olin niin hämmentynyt, etten oikein osannut sanoa mitään. En pysty mitenkään kuvittelemaan lounastilannetta mukavaksi: kysyin onko prof. ruotsalaisella perhe myös täällä, mutta ei kuulemma ole. Kysyin myös, että haluaisiko prof. ruotsalainen puhua useampienkin henkilöiden kanssa ruotsia, tunnen pari norjalaista vaihtaria jotka voisi myös kutsua. Mutta Levit totesi, että kiitos ei.

Joudun siis mahdollisesti syömään yksinäni kahden vanhemman mieshenkilön seurassa toisen mieshenkilön kotona ruotsia puhellen, mikä suoraan sanoen hirvittää. Tai sitten prof. ruotsalaisella on naisseuralainen, jolloin minusta muokkautuu tilanteen johdosta ikäänkuin dr. Levitin seuralainen, mikä on suoraansanoen iljettävää. Yritin kysyä missä prof. ruotsalainen asuu, Levit kertoi tulevansa hakemaan minut jostain, koska sinne on vaikea löytää. Mahdollisesti Levit haluaa olla vaan mukava ja auttaa tuttujaan verkostoitumaan. En ole varma haluanko ottaa asiasta selvää.

Niinpä olen loppupäivän sitten mietiskellyt, miten pääsen tilanteesta eroon ilman että kukaan pahastuu liikaa. Ajattelin ensiavuiksi syyttää flunssaa ja jäädä kotiin, mutta se ei varsinaisesti auttaisi, koska viikonloput tuntuvat tässä lineaarisessa aikakäsityksessä seuraavan toisiaan. Että ehkä on vaan pakko mennä. Onneksi aika on viideltä lauantaina, joten pystyn sanomaan etukäteen sopineeni jotain muuta kello seitsemäksi, jonne on pakko mennä. Sitten ei tarvitse kärsiä kuin kaksi tuntia, jos tilanne on kamala.

Tilanne on myös huonosti selvitettävissä siksi, että kollegalle ei ole kovin helppo livauttaa puolihuolimattomasti juttua poikaystävästä. Voisin tietysti jättää koneeni näytönsäästäjänä olevan suggestiivisen kuvan päälle kun teen töitä huoneessani, mutta en varsinaisesti halua kutsua Levitiä käväisemään työhuoneessani mistään syystä, ettei siitä tule väärää käsitystä tai pahimmassa tapauksessa jopa tapaa. Onpas taas yksi syy muistaa aina teititellä vanhempia ihmisiä, se pitää yllä onnellista distanssia.

No jaa, jos tulee jotain ongelmia, voin luullakseni mennä kysymään Breidbachilta työtilaa muualta, vaikka internetin puutteen vuoksi. Ja Evoluutiobiologian filosofian seminaarikin tapahtuu vain kolme kertaa. Mutta harmillista tämä tällainen kulttuuristen nyanssien, ihmishierarkian ja suhdeverkoston yhteisvaikutuksen pohdinta. Päähän sattuu ja nenä on tukossa.