Tänään itkettivät tyttöä kesken koulupäivän.
Myönnetään, onhan se vähän hassua kun joku ei osaa oikein kieltä ja
kysyy tyhmiä kysymyksiä siihen päälle. Naurattaahan se, iästä ja
virka-asemasta riippumatta.
Ja naurattaahan se itseäkin. Mutta kun on siinä muiden mukana
naureskellut itselleen eikä millekään muulle useamman kuukauden ajan,
tulee itku. Pitkästä ilosta, niinhän sitä sanotaan.
Onnistuin sentään hymähtämään ja pakenemaan paikalta Mineralogian
museon puutarhaan. Siellä oli sitten hyvä päästellä päällimmäiset
ahdistukset ulos kivettyneiden puiden puutarhassa.
Epäilemättä Frau Sch. toteaa tämän perjantaina edistykseksi, kun on
yhteys omiin tunteisiin löytynyt. Ja vielä päällepäätteeksi
omantunnonarvoa. Kun vielä oppisi sen saksan yhdessä yössä. Tai pääsisi
pois täältä. Justiinsa nyt en jaksaisi enää elää hetkeäkään saksalaista
kauttani.
maanantai, 8. toukokuu 2006
Kommentit