Lyhytkertomus meni ihan hyvin, sain ihmiset hymyilemään pariin otteeseen ja opettajatar kehui jälkikäteen.

Aamukymmenen jälkeen alkoi ilmeisesti kuume nousta, koska en muista juuri mitään tanskantunnilta. Voinemme kuitenkin turvallisin mielin olettaa, että läpiä päähän siellä on taas tullut puhuttua, ja vielä ruotsalaisella aksentilla, niin että on onneksi ollut huomattavan vaikea ymmärtää.

Tanskantunnin jälkeen kävin lounaalla toisen paikallisen suomalaisen kanssa. Ruokapuheina olivat allergiat ja atooppinen ihottuma, kerrankin jonkun muun kuin omasta aloitteestani.

Tämän jälkeen käväisin kirjastossa pettymässä. Löysin yhden vängän tutkijan, jonka jutut olivat otsikkojen perusteella ältsin päheitä. Sääli ettei sisältö vastannut otsikoita. Päätin kopioida kuitenkin yhden kirjan varmuuden vuoksi, mutta kopiokoneille oli aivan sikamainen jono.

Kirjastosta ulostauduttani kirmasin ympäri keskustaa yhä kuumeisemmin, yrittäen löytää sukulaisihmisille joululahjoja. Kaikki kivat tuntuivat olevan sitä laatua, joka särkyy takuuvarmasti kotimatkan aikana. Tästä suivaantuneena päätin ostaa lautasliinaenkelikuvioitua krääsää vähintään yhdelle sukulaiselle. Huomenna arvotaan onnellinen voittaja.

Loput saavat pahaa suklaata. Ja lasinsirpaleita ja pikaliimaa. Ja katsoa mun lomakuvia puolitoista tuntia putkeen ja siihen vielä pikauusinta parhaista paloista. Perhejoulu, sano. Askarrellaan yhdessä lämmin joulutunnelma. Toukotaika-setätäti näyttää mallia.

Vähänkö on kivaa päästä takaisin Suomeen, jossa ihmiset hymyilevät ja nauravat. Jopa itselleen.