Jep, olen edelleen hengissä.

Otin viikon nukkumalomaa heti Suomeen päästyäni jatkaakseni tätä onnellista asiaintilaa. Sen aikana sopeuduin ensitöikseni suomalaiseen ilmapiiriin.

Flunssa oli tällä kertaa sellaista anteeksipyytelevää sorttia. Se yritti vaikeuttaa elämääni mahdollisimman vähän olemassaolollaan, ja pesiytyi vain vasemmanpuoleiseen poskionteloon. Nenäliinojakaan ei kulunut kuin puolisen pakettia. Ja se antoi kohteliaasti tilaa lauantai-iltana tovereiden tupareissa/kihlajaisissa hamsterimyrkytykselle.

Loman aikana luin yhden P.G. Wodehousen, pari satunnaista tielleosunutta tarinaa elävästä elämästä gutenberg.orgista ja kolme Terry Pratchettia. Wodehouse oli ehtaa nostalgiaa elämästä, jota mieluusti viettäisin, jos se olisi maan päällä mahdollista. Tarinat elävästä elämästä muistuttivat, kuinka hyvin mulla oikeastaan meneekään. Enkä vieläkään tajua, miksi ihmiset lukevat Pratchettia. Onhan se hupaisaa, joo, ainakin satunnaisesti. Mutta kun se ei sano mitään, ja se tekee sen vielä klassisen dekkarin kaavan mukaan.

Antidoottina Pratchettille luin Sabine Melchior-Bonnetin suomennetun tutkimuksen "Kuvastin: peilin historiaa", jonka hankin Suomalaisen alen alesta. Ajattelin, että josko siitä irtoaisi jotain ajatuksia siitä, miten materiaalisen kulttuurin tutkimusta voisi tehdä. Olin ilmeisesti lomalla, koska ei oikein irronnut. Päällimmäisin ajatukseni teoksesta on, että mahtoi olla ranskaksi tosi hyvä, mutta suomentaja on onnistunut kehittämään varsin pompöösiä populaaritiedekirjallisuussuomea. Tuli ihan Matti Klingen kootut mieleen. En tajua, miten on mahdollista aliarvioida lukijaa pyrkimällä välttämään sivistyssanoja naurettavuuksiin saakka: esimerkiksi lause "lasi, puoliksi nestemäinen, puoliksi kiinteä seos" toistuu kirjassa niin monta kertaa, että luulisi suomentajan mielihyvin välttäneen moisen hökötyksen käyttämällä sanaa amorfinen. Olisi sen voinut selittää loppuviitteissä, joita muuten lätkittiin ihan surutta olennaisiin pakkoihin.

Ja tämä siis samalla, kun kirjoitetaan mahdollisimman monimutkaisia lauserakenteita kannattelemaan oppineisuuden tai sivistyksen tai vastaavan illuusiota.Ei ihme että kirja oli päätynyt loistavasta aiheestaan huolimatta alen alepöydälle. Harmittaa kun hyvät kirjat pilataan vittuilemalla lukijoille päin silmiä. Eivät ihmiset niin pöljiä ole, että rupeavat huvikseen sylkykupiksi melkein kolmensadan sivun ajaksi.

Parasta kaikessa on kuitenkin Rakkain.