Eilen aamulla piti käydä ilmoittautumassa saksan tunneille. En ollut
tullut lainkaan ajatelleeksi, että ehkä Saksassa voisi myös opetella
saksaa. Huomenna on alkutesti, jonka tuloksen mukaan tyypit päättävät,
minkä tasoiseen ryhmään mun saksantaidot riittävät. Olen yrittänyt
kerrata vähän prepositioita ja lukenut George Orwellin "1984":sta
saksaksi, mutta tavallaan koko kertaaminen on vähän turhaa, kert jos
kertailen paljon, joudun väärän tason kursseille ja elämä on taas
himpun verran hankalampaa.
Käväisin eilen bileissä tämän rapun kellarikerroksen kämpässä. Sieltä
löytyi kasa metallimiehiä, jotka kuuntelivat Hornaa sen kunniaksi, että
paikalle sattui joku suomalainen. Tuli vähän hölmö olo, kun niin
pelottavan näköiset tyypit käyttäytyivät niin söpösti. Kerroin niille
olevani enemmän sukkahousuhevilinjalla. Strumpfhosenheavy, ja ja, und
Industrial. Leppoisia kavereita.
Toisin kuin eräät tosi
normaalin oloiset miespuoliset toverit. Olen varmaan uutena
skandinaavisena naamana jotenkin erityisen kiinnostava, ja ihmiset
tulevat noin ylipäänsä mielellään jutskaamaan mukavia. Ja mun mielestä
on myös kiva heittää läppää, hölömö fiilishän siinä tulee jos mököttää
bileissä nurkassa yksinänsä. Mutta nämä miespuoliset toverit ovat ehkä
ihan inasen tylyjä. Heti kun livautan keskusteluun, että kotomaasta
löytyy poikaystävä, nämä tekevät parin sekunnin sisään täydelliset
katoamistemput. Viuh vaan kuuluu ja hienoinen tuulenvire käy.
Mun mielestä olisi tavallaan fiksumpaa edes kohteliaisuudesta hengata
vielä pari minuuttia ja hävitä sen jälkeen, niin ei olisi niin selvää,
että millaista tuttavuutta yritetään hieroa. Kuvittelevatko ne, että
vaihtaritytöillä ei ole toiminnassa minkäänlaista juorukoneistoa, jossa
varoitellaan toisiaan kyseisistä tyypeistä? Yksi niistä näytti ihan
blondatulta Mr. Beaniltä. Otusparka, se ei kai koskaan saa naista,
ellei se onnistu pokaamaan jotain itäeurooppalaista vaihtaria, joka
haluaa länteen naimisiin.
Tapasin bileissä Clairen,
englantilaisen tytön, joka oli aivan älyttömän mukava. Hengailimme
tänään ympäriinsä pankissa ja erilaisissa yliopiston virastoissa. Ehdin
jo käymään hänen luonaan teelläkin tänään, ja hupaisaa on.
Ihmisen kanssa pystyy olemaan ihan eri tavalla avoin kun on yhteinen
kieli, jota molemmat ymmärtävät myös emotiivisesti. Clairella on myös
poikaystävä, joten meillä on aika lailla samat fiilikset täällä
hengailusta.
Eilen havaitsin myös pari Magicin pelaajaa
yliopiston kahvilassa ja ne kertoivat missä ja koska paikalliset
roolipelaajat kokoontuvat. Yllättäen myös yksi kämppiksistäni
osoittautui Magikin pelaajaksi, mutta valitettavasti hän puhuu
kämppiksistäni kaikkein epäselvimmin, joten ei varmaan tule täällä
paljon pelailtua.
Kympiltä on lautapelejä Clairen kämpillä,
ja hänen kämppiksensä Blonde-Kathrin kutsui myös minut. Toinen kämppis
Braune-Kathrin on vähän outo, sellain tympeällä prinsessatyylillä, jota
edustaa myös minun ainoa naispuolinen kämppikseni Carolina. Meillä oli
eilen kämppäkokous, jonne C. tuli puoli tuntia myöhässä ja katsoi
sivusta iloisesti jutellen, kun Marco ja David pesivät ja kuivasivat
hänen viikonloppuna likaamiaan astioita puolentoista tunnin ajan. Eikä
edes kiittänyt. Suurin osa astioista oli Marcon, ja omat astiansa C.
vei huoneeseensa. En ollut uskoa silmiäni, eikä mua ole monesti
hävettänyt niin paljon missään elävän elämän tilanteessa, yleensä
yhtä pahasti joutuu kiemurtelemaan häpeästä vain katsoessaan
amerikkalaisia romanttisia komedioita.
Löysin tänään
Aldista maailman parasta mansikkajugurttisuklaata. Alan pikkuhiljaa
epäilemään, että tämä tästä suttaantuu, mansikkajugurttisuklaata ja
netti kotona. Enää 44 päivää ja näen Rakkaani taas.
keskiviikko, 19. lokakuu 2005
Kommentit