Eilen aamulla piti käydä ilmoittautumassa saksan tunneille. En ollut tullut lainkaan ajatelleeksi, että ehkä Saksassa voisi myös opetella saksaa. Huomenna on alkutesti, jonka tuloksen mukaan tyypit päättävät, minkä tasoiseen ryhmään mun saksantaidot riittävät. Olen yrittänyt kerrata vähän prepositioita ja lukenut George Orwellin "1984":sta saksaksi, mutta tavallaan koko kertaaminen on vähän turhaa, kert jos kertailen paljon, joudun väärän tason kursseille ja elämä on taas himpun verran hankalampaa.

Käväisin eilen bileissä tämän rapun kellarikerroksen kämpässä. Sieltä löytyi kasa metallimiehiä, jotka kuuntelivat Hornaa sen kunniaksi, että paikalle sattui joku suomalainen. Tuli vähän hölmö olo, kun  niin pelottavan näköiset tyypit käyttäytyivät niin söpösti. Kerroin niille olevani enemmän sukkahousuhevilinjalla. Strumpfhosenheavy, ja ja, und Industrial. Leppoisia kavereita.

Toisin kuin eräät tosi normaalin oloiset miespuoliset toverit. Olen varmaan uutena skandinaavisena naamana jotenkin erityisen kiinnostava, ja ihmiset tulevat noin ylipäänsä mielellään jutskaamaan mukavia. Ja mun mielestä on myös kiva heittää läppää, hölömö fiilishän siinä tulee jos mököttää bileissä nurkassa yksinänsä. Mutta nämä miespuoliset toverit ovat ehkä ihan inasen tylyjä. Heti kun livautan keskusteluun, että kotomaasta löytyy poikaystävä, nämä tekevät parin sekunnin sisään täydelliset katoamistemput. Viuh vaan kuuluu ja hienoinen tuulenvire käy.

Mun mielestä olisi tavallaan fiksumpaa edes kohteliaisuudesta hengata vielä pari minuuttia ja hävitä sen jälkeen, niin ei olisi niin selvää, että millaista tuttavuutta yritetään hieroa. Kuvittelevatko ne, että vaihtaritytöillä ei ole toiminnassa minkäänlaista juorukoneistoa, jossa varoitellaan toisiaan kyseisistä tyypeistä? Yksi niistä näytti ihan blondatulta Mr. Beaniltä. Otusparka, se ei kai koskaan saa naista, ellei se onnistu pokaamaan jotain itäeurooppalaista vaihtaria, joka haluaa länteen naimisiin.

Tapasin bileissä Clairen, englantilaisen tytön, joka oli aivan älyttömän mukava. Hengailimme tänään ympäriinsä pankissa ja erilaisissa yliopiston virastoissa. Ehdin jo käymään hänen luonaan teelläkin tänään, ja hupaisaa on.  Ihmisen kanssa pystyy olemaan ihan eri tavalla avoin kun on yhteinen kieli, jota molemmat ymmärtävät myös emotiivisesti. Clairella on myös poikaystävä, joten meillä on aika lailla samat fiilikset täällä hengailusta.

Eilen havaitsin myös pari Magicin pelaajaa yliopiston kahvilassa ja ne kertoivat missä ja koska paikalliset roolipelaajat kokoontuvat. Yllättäen myös yksi kämppiksistäni osoittautui Magikin pelaajaksi, mutta valitettavasti hän puhuu kämppiksistäni kaikkein epäselvimmin, joten ei varmaan tule täällä paljon pelailtua.

Kympiltä on lautapelejä Clairen kämpillä, ja hänen kämppiksensä Blonde-Kathrin kutsui myös minut. Toinen kämppis Braune-Kathrin on vähän outo, sellain tympeällä prinsessatyylillä, jota edustaa myös minun ainoa naispuolinen kämppikseni Carolina. Meillä oli eilen kämppäkokous, jonne C. tuli puoli tuntia myöhässä ja katsoi sivusta iloisesti jutellen, kun Marco ja David pesivät ja kuivasivat hänen viikonloppuna likaamiaan astioita puolentoista tunnin ajan. Eikä edes kiittänyt. Suurin osa astioista oli Marcon, ja omat astiansa C. vei huoneeseensa. En ollut uskoa silmiäni, eikä mua ole monesti hävettänyt niin paljon  missään elävän elämän tilanteessa, yleensä yhtä pahasti joutuu kiemurtelemaan häpeästä vain katsoessaan amerikkalaisia romanttisia komedioita.

Löysin tänään Aldista maailman parasta mansikkajugurttisuklaata. Alan pikkuhiljaa epäilemään, että tämä tästä suttaantuu, mansikkajugurttisuklaata ja netti kotona. Enää 44 päivää ja näen Rakkaani taas.