Olen tänään puhunut viidellä eri kielellä.

Kyseessä ei ole mikään uskonnollinen lahja, vaan kirjastoarkistosuunnistuksen lieveilmiö. Työpuheita tanskaksi, ruotsiksi ja englanniksi, suuntimia ja bussisuosituksia saksaksi ja ranskaksi. Ranskaa ei voi melkein laskea mukaan kun replani olivat kokonaisuudessaan "Deux A ou En A.", "Trois.", "Oui." ja "Kongens Nytorv" moneen, moneen kertaan yrittäessäni opettaa ranskalainen lausumaan kyseinen pysäkki niin, että se minusta kuulosti tanskalta. Koska oma tanskani kuulostaa niin kauhealta, että ruotsintaitoiset paikalliset monesti pyytävät minua puhumaan ruotsia suomenruotsalaisittain paremman keskinäisen ymmärryksen saavuttamiseksi, viimeisen osion komedia-arvo mahtoi olla varsin høj.

Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin nyppiä vähäpuheisuus täällä. Kirjastoissa hengaillaan pääasiassa suu supussa, äänekkäästi hengittävatkin tyypit ovat tosi ärsyttäviä. Arkistoissa kommunikaatio on kohteliasta rajoittaa niistämiseen, jos on ihan pakko. Rakkainkin on poissa Skypen ääreltä koko ylipitkän viikonlopun.

Ei sillä että tässä mitään erityistä sanottavaa olisi. Ehkä juuri siksi kommunikaatio olisi kauhean kivaa.