Asunnonhankinta täysin tuntemattomassa kaupungissa on kuin tetriksen
peluuta puoliksi tai enimmäkseen näkymättömillä nakkuloilla.
Ensiksi lueskellaan ilmoituksia. Sitten googlaillaan ilmoitettuja
osoitteita (jotka eivät välttis täsmää ihan oikeisiin osoitteisiin), ja
arvaillaan paikallista turvallisuus- ja viihtyvyystilannetta suhteessa
asunnon kuviteltuun tilaan ja hintaan. Mikäli nämä nakkulat osuvat
kohdilleen, voidaan lähettää tai soittaa oma vastine: tarjolla
tupakoimaton ja siisti kunniallinen nainen jnejne.
Seuraavaksi käväistään paikan päällä tarkastamassa, miten hyvin
edelliset nakkulat osuivat kohdalleen. Jos osuivat, voidaan miettiä,
onko asunto surffilaudanmentävää ja muutenkin viihtyisää sorttia. Ja
tämän jälkeen otetaan yhteyttä puolin ja toisin, kunnes asunto saa
jonkin asukkaan, jolloin tiedetään miten tässä tietyssä prosessissa
kävi suhteessa koko asunnonhankintaprojektiin.
Eilen oli kaksi näyttöä, tänään kävin kolmessa asunnossa. Torppaako
rämisevä lämmitin/ilmanvaihtovekotin muuten hyvän mutta kalustamattoman
asunnon? Otanko mieluummin minikokoisen, mutta edes puoliksi kalustetun
kämpän kävelymatkan päästä työpaikalta? Vaiko ehkä nätisti kalustetun,
mutta muuten aika huonossa kuosissa olevan kämpän mahtavasta
naapurustosta? Ja jos ottaisinkin, niin annettaisiinko niitä vuokralle
tällain epäilyttävälle ulkomaalaiselle?
Jos hommaisin patjan tänne toimistoon niin täälläkin voisi ehkä asustella?
torstai, 23. elokuu 2007
Kommentit