Asunnonhankinta täysin tuntemattomassa kaupungissa on kuin tetriksen peluuta puoliksi tai enimmäkseen näkymättömillä nakkuloilla.

Ensiksi lueskellaan ilmoituksia. Sitten googlaillaan ilmoitettuja osoitteita (jotka eivät välttis täsmää ihan oikeisiin osoitteisiin), ja arvaillaan paikallista turvallisuus- ja viihtyvyystilannetta suhteessa asunnon kuviteltuun tilaan ja hintaan. Mikäli nämä nakkulat osuvat kohdilleen, voidaan lähettää tai soittaa oma vastine: tarjolla tupakoimaton ja siisti kunniallinen nainen jnejne.

Seuraavaksi käväistään paikan päällä tarkastamassa, miten hyvin edelliset nakkulat osuivat kohdalleen. Jos osuivat, voidaan miettiä, onko asunto surffilaudanmentävää ja muutenkin viihtyisää sorttia. Ja tämän jälkeen otetaan yhteyttä puolin ja toisin, kunnes asunto saa jonkin asukkaan, jolloin tiedetään miten tässä tietyssä prosessissa kävi suhteessa koko asunnonhankintaprojektiin.

Eilen oli kaksi näyttöä, tänään kävin kolmessa asunnossa. Torppaako rämisevä lämmitin/ilmanvaihtovekotin muuten hyvän mutta kalustamattoman asunnon? Otanko mieluummin minikokoisen, mutta edes puoliksi kalustetun kämpän kävelymatkan päästä työpaikalta? Vaiko ehkä nätisti kalustetun, mutta muuten aika huonossa kuosissa olevan kämpän mahtavasta naapurustosta? Ja jos ottaisinkin, niin annettaisiinko niitä vuokralle tällain epäilyttävälle ulkomaalaiselle?

Jos hommaisin patjan tänne toimistoon niin täälläkin voisi ehkä asustella?