Kunnon flunssa on yleensä sellainen asia jota sitä kovaan ääneen kaipailee silloin, kun ärsyttävää pikkunuhaa kestää viikkokausia. Sitten kun sen kunnon flunssan saa, vituttaa kuin pientä vaaksiaista.

Olen ollut vähän nuhassa  siitä lähtien kun saavuin  Saksaan, mutta ajattelin että se johtuu lentokoneen ilmastoinnista, tai pölyisestä huoneesta tai  siitä että olen mahdollisesti vähän allerginen tyynylleni. Lauantaina alkoi kuitenkin joka paikkaa särkeä enemmän kuin olisi pitänyt sillä liikunnan määrällä, jota olen joka paikalle suonut. Eilen oli aika stabiili päivä, toisaalta en liikkunut kuin huoneen, vessan ja keittiön välisessä Bermudan kolmiossa.

Tänään nenäni sitten päästi sisäisen ja huomattavan räkäisen Niagaransa valloilleen. Tunnissa menee kuusi nenäliinaa. Poskionteloihin sattuu, päähän sattuu, niskaan sattuu, hartioihin sattuu. Käsivarret kolottavat, rintaa ahdistaa, masu on pipi, pakarat veltot ja sääret kivikovat.

Toki tänään oli myös ensimmäinen koulupäivä. Hengasin yhdessä seminaarissa, jossa hankin kaikille lisälukemista, kun yritin kysyä jotain saksaksi. Seminaarin kaksi muuta osallistujaa varmaan tykkäsivät. Pyysin saada lukea seuraavan tunnin tekstin myös latinaksi, koska ajattelin varmistella että ymmärrän mistä on kyse. Onnistuin varmaan kuulostamaan lesolta. Luennon jätin väliin, koska tuntui vaan niin pahalta. Ostin kotimatkalla suklaata, mutta se ei maistu miltään, tuntuu vaan rasvaiselta ja tahmealta.

Huominen koulupäivä alkaa kello kahdeksalta saksantunnilla jossain päin kaupunkia. Pääsin saksan testin perusteella ylempään ryhmään kuin mitä olin ajatellut, joten tiistaista tulee viikon pisin päivä, aamukasista kuuteen, päivällä kaksi tuntia ruokataukoa. On vähän sellainen olo, etten tule selviämään  huomisesta hengissä, mutta pakko yrittää. Pitää selvittää sanakirjasta, miten saksaksi sanotaan että "täti on nyt vähän huumeissaan, päässä vippaa, elkää olko huomaavinannekaan". Onneksi matka-apteekistani löytyy ketoriinia, kofeiinia ja multivitamiinia. Kyä lähtee.