Yritän pikkuhiljaa palailla normaaliin päiväjärjestykseen.Onneksi se ei ihan vielä onnistu, vielä muutamia aikoja saa nauttia lääpystelystä ja räkäilystä. Vieno yääk. Olen kuitenkin viimeisen parn päivän sisään ruvennut valmistelemaan seuraavaa artikkeliani lukemalla filosofiaa sekä englanniksi että saksaksi. Tällä hetkellä suhde on sivuissa 250:45. Aikaa on vierähtänyt 7:4, mistä voikin sitten arvioida, kirjoittaako saksalainen oppi-isämme vähintään neljän sivulauseen klustereita useammin kuin on mielenterveydelleni hyväksi, ja onko suurin osa muuten varsin ymmärryskelpoisista lauseista kirjoitettu toisessa konjunktiivissa kaksoisnegaatiolla.

Vast: kyllä ja kyllä. Henkilökohtaisen edistyksen huumaa voidaan kokea, kun on mahdollista tajuta, että sivulause n1 liittyy päälauseeseen, sivulauseiden n2 ja n3 modifoidessa sivulausetta n4, joka toimii attribuuttina päälauseen toisessa konjunktiivissa esitettyyn totuusväittämään. Vaikka itse asian tajuamisen kanssa on vähän niin ja näin. Nukahtelen tekstin ääreen varsin usein, yleensä vähintään kerran puoleentoista sivuun. Epäilen, että nukahtelu on joku psykologinen defenssi. Eihän se älyllisestä laiskuudesta tai järjestelmän ylikuumentumisesta voi johtua.

Sen sijaan Davis Baird (2004) aiheutti suuren ahaa-elämyksen. ei tosin ihan sillä tavalla kuin hän olisi itse varmasti mielellään tällaisen valaistumisen tuottanut. Materiaalisen epistemologiaa, eli esinetietoa käsittelevän kirjassa sivulla 164 Baird ottaa esille black-boxing -ilmiön epistemologisessa viitekehyksessä. Kyseessä ei suinkaan ole ammattilaisnyrkkeily, vaan mustat laatikot. eivät suinkaan lentokoneiden ja rakettien mustat laatikot, vaan teknillisten härveleiden ympärillä olevat laatikot, jotka muka suojaavat varsinaista teknistä härveliä.

Epistemologiselta kannalta mustat laatikot ovat suunnattoman jännittäviä. Ne näyttävät siltä kuin niiden pääasiallinen tarkoitus olisi suojata härveli ja samalla toimia käyttöliittymän, eli siis nakkuloiden ja vlkkuvalojen kiinnitystelineenä.. Tämä on aika naiivi käsitys, joka kuitenkin rapakon toisella puolella on Bairdin mukaan vallitseva. Laatikoiden pääasiallinen tarkoitus on tuottaa käsitys sen sisällä olevan laitteen objektiivisuudesta ja erehtymättömyydestä. Ja jos jotain menee pieleen, käyttöliittymässä alkavat vilkkua kaikenlaiset merkkivalot, ja  korjaamisen jälkeen laite toimii taas moitteetta. Eikö? No ei. Laitteet eivät ole objektiivisia ja erehtymättömiä, koska ne hengaavat ajassa ja paikassa, jolloin niihin vaikuttavat kaikenlaiset ulkopuoliset häiriötekijät, ihmisestä pölyyn ja metallin väsymiseen.         

Teoreettisesti käsiteltynä tämäkin asia vaikuttaa ihan inasen tylsältä itsestäänselvyydeltä. eikä ole möskään kauhean uskottavaa, että kukaan ääliö oikeasti pitäisi laitteita objektiivisina ja erehtymättöminä. Jos heitetään kuitenkin raukkamaisesti kehiin joku satunnainen käytännön esimerkki, alkaa black-boxing käydä mielenkiintoiseksi.

Otetaan vaikka, ööh, totanoin, jenkkien äänestyskoneet. Ne ovat laatikoituja laitteita, jotka mittaavat annettujen äänien määriä ja niissä on nakkuloita, jotka tarkoittavat asioita ja joita painaessa ääni rekisteröityy sille asialle, jota tarkoitettiin, jos tietää mitä nakkulaa tulee painaa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Koska laitteet ovat objektiivisia ja erehtymättömiä, riittää että äänet tallentuvat koneeseen, joka sitten laskee ne ja ilmoittaa tuloksen . Kätevää? Ei yhtään puolueellista ja erehtyväistä ihmistä vaikuttamassa äänten laskentaan.Siksi ei tarvita myöskään mitään vanhanaikaista paperisysteemiä, josta äänestystulos voitaisiin tarkistaa: papereitahan ronttaisivat, lukisivat ja laskisivat ihmiset, jotka ovat tunnetusti puolueellisia ja erehtyväisiä.

Äänestyslaitteiden puolueettomuutta ja erehtymättömyyttä voidaan arvostella vain silloin, jos  niitä suunnittelevat, rakentavat, huoltavat, tarkastavat, kalibroivat, käyttävät tai niiden käytössä opastavat ihmiset. Laitteet eivät vilkkuvaloineen ilmesty mistään tyhjästä, vaan joku jossain päättää ensin, mitä laitteen tulee tehdä. Lisäksi saatuja tuloksia arvioi ja arvottaa ihminen. Ja laitetta käyttää ihminen. Jos laitteen ulkopuolelle ei jää todistetta siitä, mitä nakkulaa on itse asiassa tultu hipelöityä, ei ole mahdollista tietää, mitä koneen sisälle on rekisteröitynyt, kun on tultu painaneeksi. Tietystikään tällä ei ole mitään merkitystä niin kauan kuin kone toimii moitteetta siinä tarkoituksessa kuin äänestäjälle on ilmoitettu sen toimivan.

Onneksi Ameriikka on länsimaisen demokratian mallimaa ja pääasiallinen totuuden ja oikeudenmukaisuuden torvi koko pallon laajuisesti. Jos siellä joskus on jotain äänestysepäselvyyksiä ollut, ne on ratkaistu tuomioistuimissa lain ja järjestyksen mukaan. Ja nykyisenkaltaisia äänestyslaitteita käytettäessä on vastaavanlaisten epäselvyyksien syntyminen mahdotonta.

(Minulle kerrottiin juuri, että erään  varsin nimekkään  TKK:n  professorin  mukaan 20+1=22, 106+1=113 ja  97+1=102.  Ja mä kun luulin että osaan sentään ynnätä , vaikka integraalit onkin mulle vähän saksaa.)