Korjaan edellistä lausuntoani. Kyseessä ei ole sääliö, kyseessä on ilkiö.

Kyseisen henkilön ajatuksenkulku mahtaa mennä jotenkin näin. "Vittuilit sitten mulle faktan puutteesta. Otanpa tästä kivankuuloisesta julkaisusta tehtävänantoon epämääräisesti sopivia pätkiä, kopioin ne ja esitän omana tekstinäni. Siitäpäs oppii, että mua ei voiteta keskustelussa."

Tai jotain. Fakta on nyt kuitenkin se, että kaveri jäi kiinni plagioinnista. Englanninkielisillä kursseilla jää ei-natiivipuhuja helposti: kun tekstien tyylillinen ja kielellinen laatu muuttuu yhtäkkiä toiseksi tai pysyy esimerkiksi konsistentisti virheettömänä kokonaisen pidemmän tekstin ajan, vaikka muissa kirjoittajan teksteissä niitä virheitä esiintyy, voidaan alkaa miettimään, että kuinka omaa teksti mahtaa olla. En itse pystynyt tunnistamaan lähdettä normaaleista paikoista kaivamalla, joten pyysin virka-apua.

Plagiarisaatio on akateemisista rikoksista suurin. Toisen tutkijan ajatusten esittäminen ominaan osoittaa niin syvää halveksuntaa koko toimintaa ja yhteisöä kohtaan, että yleensä plagiarisoijat joutuvat yhteisön ulkopuolelle. Muun muassa omalla laitoksellani on näin käynyt: kyseisen jatko-opiskelijan ei edes havaittu plagioineen, mutta lainanneen ajatuksia toiselta laitoksen tutkijalta epäselvällä tavalla. Näinpä hänestä ei koskaan tohtoria Suomessa tule, vaikka hän sittemmin julkaisi tutkimuksensa kirjana.

Olen hyvin pettynyt ja hyvin vihainen, erityisesti kaikkien niiden kurssilaisten puolesta, jotka ovat tunnollisesti jaksaneet tuoda esille omia näkemyksiään vieraalla kielellä ja ottaneet kritiikin vastaan rakentavassa hengessä.

Mistä näitä eettisesti vajaita oikein sikiää?