Mulla on taas naapuri, joka laulaa karaokea.

Edellinen karaokenaapuri oli päälle viisikymppinen kalapuikkoviiksinen mieshenkilö, joka asusti yksinään terrierin kanssa, ja mourusi loputtomasti Hopeista kuuta mitä ilmeisimmin humalassa, mahdollisesti kalsarisillaan. Nykyinen karaokekiljukurki on joko alakerran terrieritön vastaava, tai naapurioven parikymppinen lökäfarkkuinen hyppyritukkatupakoitsija.

Edellistä karaokenaapuria ei hiljentänyt kuin sammuminen. Nykyistä vaimentaa oleellisesti vastamökällään jonkun toisen naapurin pikkuihminen, joka mitä ilmeisimmin kaatuilee aina välillä juostessaan korttelirallia kylppärin ympäri. Jään mielenkiinnolla odottamaan, josko karaoke on ikuisempaa kuin pikkujalkojen töminä.

Joululauluterrorin voi sentään olettaa loppuvan piakkoin.