Havainnoin viime syksynä, että jos ei halua ahdistua tietystä, varsin
tuskallista ahdistusta aiheuttavasta asiasta, voi ahdistua jostain
kevyemmästä asiasta ja näin vähentää ahdisuksen kokonaismäärää. Olenkin
tänään ahdistunut syömisestäni ja kolmenkympin läskiintymisestä.
Perinteisesti olen tavannut ahdistua siitä, että syön liian vähän,
vääriä asioita tai painan liian vähän. Nyt kun BMI on kohonnut
alipainoisesta normaalipainon puolelle jopa 19:sta asti onkin oikea
aika ahdistua liikasyömisestä, vatsamakkaroista, selluliitista ja
jenkkakahvoista.
Ottaen huomioon vähäisen itsekurini ja säälimättömän
itsesyyllistämiseni olen jo usean vuoden ajan päätellyt, että on
parempi olla lihomatta, koska laihdutus ei minulta tule onnistumaan
mitenkään. Viimeisen saksaantumiseni jälkeen olen kuitenkin täyttänyt
elämäni tyhjää aukkoa syömällä. Vaatekoko ei ole kasvanut, mutta masu
on pyöristynyt selvästi. Ja ikä tekee tehtävänsä, reisien selluliitti
näkyy jo selvästi vaikka lihakset olisivat rentoina. Itku.
Urheiluharjoitteiden tekeminen voisi olla hyväksi, mutta olen liian
laiska. Ja lisäksi jalkani ovat tällä hetkellä järkyttävässä kunnossa,
testailin nimittäin torstaina viikko sitten hankkimani sandaalit.
Kylkiäisenä tuli vereslihaa, joka tekee vessa- ja
jääkaappikäynneistäkin varsin tuskaisia. Että tänä viikonloppuna ei
ainakaan tule ulkoiltua.
Mutta eipähän rahahuolet huoleta.
lauantai, 6. toukokuu 2006
Kommentit