Havainnoin viime syksynä, että jos ei halua ahdistua tietystä, varsin tuskallista ahdistusta aiheuttavasta asiasta, voi ahdistua jostain kevyemmästä asiasta ja näin vähentää ahdisuksen kokonaismäärää. Olenkin tänään ahdistunut syömisestäni ja kolmenkympin läskiintymisestä.

Perinteisesti olen tavannut ahdistua siitä, että syön liian vähän, vääriä asioita tai painan liian vähän. Nyt kun BMI on kohonnut alipainoisesta normaalipainon puolelle jopa 19:sta asti onkin oikea aika ahdistua  liikasyömisestä, vatsamakkaroista, selluliitista ja jenkkakahvoista.

Ottaen huomioon vähäisen itsekurini ja säälimättömän itsesyyllistämiseni olen jo usean vuoden ajan päätellyt, että on parempi olla lihomatta, koska laihdutus ei minulta tule onnistumaan mitenkään. Viimeisen saksaantumiseni jälkeen olen kuitenkin täyttänyt elämäni tyhjää aukkoa syömällä. Vaatekoko ei ole kasvanut, mutta masu on pyöristynyt selvästi. Ja ikä tekee tehtävänsä, reisien selluliitti näkyy jo selvästi vaikka lihakset olisivat rentoina. Itku.

Urheiluharjoitteiden tekeminen voisi olla hyväksi, mutta olen liian laiska. Ja lisäksi jalkani ovat tällä hetkellä järkyttävässä kunnossa, testailin nimittäin torstaina viikko sitten hankkimani sandaalit. Kylkiäisenä tuli vereslihaa, joka tekee vessa- ja jääkaappikäynneistäkin varsin tuskaisia. Että tänä viikonloppuna ei ainakaan tule ulkoiltua.

Mutta eipähän rahahuolet huoleta.