Ja jossain vaiheessa lakkasin olemasta vihainen.

Ilman että päädyin ahdistukseen, itsesääliin, marttyyriuteen, toisten ihmisten tunteiden kautta elämiseen tai emotionaaliseen lamaannukseen. Kävin koko päivän taistelua aiemman minän ja nykyisen välillä. Oli hyvä että olimme liikkeellä Rakkaimman kanssa yhdessä, en monessakaan vaiheessa tajunnut ympäristöstäni yhtään mitään. Esteettömyystodistus saatiin kuitenkin hankittua, ja sen jälkeen juoksimme vihkituomarin juttusille.

Väsyin kuitenkin niin että jouduin päiväunille. Kauhean raskasta tämä vihaisena oleminen. Nimeltämainitsematon taho oli jo aamupäivällä lähettänyt anteeksipyynnön sähköpostitse. En kuitenkaan uskaltanut soittaa vihaisena ollessani, olisin kuitenkin sanonut asioita, joita en oikeasti tarkoita. Soitin anteeksiannon puhelimitse heti herättyäni. Toivottavasti siitä on edes puoliksi niin paljon apua toisessa päässä kuin anteeksipyynnöstä oli tässä päässä. Uskon, että se oli yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka ratkaisi voiton minun puolelleni.

Nyt kun olen taas minut itseni kanssa, voin siirtyä uusiin taistoihin. Se olisi se yksi toppi vielä puolivaiheessa. Uruk-hai!