Kävin tänään laitoksella ja kaupassa. Ja kirjakaupassa.
Edelliset kirjani loppuivat kesken eilen, enkä saa unta ilman että luen
itseni muihin maailmoihin. Ajattelin, että josko jotain
self-help-kirjaa. Se oli huono ajatus.
Lähes mikään ei ole niin masentavaa luettavaa kuin self-help-opukset,
paitsi saksalainen kirjallisuus ylipäänsä. Yritin kirjaa, jossa
lupasi onnea elämään. Tulin kuitenkin onnettomaksi tajutessani,
miten onnellisuus on kokopäiväistä duunia. Yritin kirjaa, joka lupasi
tasapainoa elämään. Yksi ensimmäisistä neuvoista oli raivota kaikki
ahdistus ulos. Siinä vaan ei kerrottu, miten raivoaminen saadaan
aikaiseksi ja mähän en osaa päästää kontrollista irti. Kolmannessa oli
jotain yrttijuttuja, jotka ei sovi mun allergioihin. Neljännessä oli
loputtomia vinkkilistoja, joiden vaatimukset olivat väliin naurettavia
ja väliin ahdistavia. Päätin, että toistaiseksi ei ainakaan ole mun
juttu.
Löysin yhden ihan hupaisan kirjan, joka oli enemmän sinnepäin. Se oli
ennustuskirja, ts. kirja jonka joka aukeamalla on yksi sananlasku tai
elämänohje. Kun tulee vaikea hetki, avataan kirja jostain kohtaa ja
kokeillaan, voiko ajatusta soveltaa vaikeudesta selviämiseen. Tai itse
asiassa kirjan tarkoitus on, että kysytään omassa mielessä
kysymyksiä ja avataan kirja, ja se sitten kertoo kuis on. Mutta mä
harkitsin, että tämä mun metodi voisi toimia mulle paremmin. Siinä
kirjassa ei vaan ollut kauhean monta sovelluskelpoista aukeamaa. Joku
"Carpe diem!" on todella huono heitto silloin, kun ei vaan pysty. Siitä
vaan syyllistyy, ja sitten haluaa vaan nukkua sen päivän pois.
Ajattelin, että hankin pienen sidotun vihkon ja kerään sinne oman setin. Heti kun olen hoitanut pari työasiaa alta.
maanantai, 24. heinäkuu 2006
Kommentit