Kävin tänään laitoksella ja kaupassa. Ja kirjakaupassa.

Edelliset kirjani loppuivat kesken eilen, enkä saa unta ilman että luen itseni muihin maailmoihin. Ajattelin, että josko jotain self-help-kirjaa. Se oli huono ajatus.

Lähes mikään ei ole niin masentavaa luettavaa kuin self-help-opukset, paitsi saksalainen kirjallisuus ylipäänsä. Yritin  kirjaa, jossa lupasi onnea elämään. Tulin  kuitenkin onnettomaksi tajutessani, miten onnellisuus on kokopäiväistä duunia. Yritin kirjaa, joka lupasi tasapainoa elämään. Yksi ensimmäisistä neuvoista oli raivota kaikki ahdistus ulos. Siinä vaan ei kerrottu, miten raivoaminen saadaan aikaiseksi ja mähän en osaa päästää kontrollista irti. Kolmannessa oli jotain yrttijuttuja, jotka ei sovi mun allergioihin. Neljännessä oli loputtomia vinkkilistoja, joiden vaatimukset olivat väliin naurettavia ja väliin ahdistavia. Päätin, että toistaiseksi ei ainakaan ole mun juttu.

Löysin yhden ihan hupaisan kirjan, joka oli enemmän sinnepäin. Se oli ennustuskirja, ts. kirja jonka joka aukeamalla on yksi sananlasku tai elämänohje. Kun tulee vaikea hetki, avataan kirja jostain kohtaa ja kokeillaan, voiko ajatusta soveltaa vaikeudesta selviämiseen. Tai itse asiassa kirjan tarkoitus on, että kysytään  omassa mielessä kysymyksiä ja avataan kirja, ja se sitten kertoo kuis on. Mutta mä harkitsin, että tämä mun metodi voisi toimia mulle paremmin. Siinä kirjassa ei vaan ollut kauhean monta sovelluskelpoista aukeamaa. Joku "Carpe diem!" on todella huono heitto silloin, kun ei vaan pysty. Siitä vaan syyllistyy, ja sitten haluaa vaan nukkua sen päivän pois.

Ajattelin, että hankin pienen sidotun vihkon ja kerään sinne oman setin. Heti kun olen  hoitanut pari työasiaa alta.