Tämä naimispuuhastelu on edelleen elämän keskipisteessä, ihan siinä navan vasemmalla laidalla.

Tänään oli organisoivan komitean ensimmäinen järjestäytyminen brunssin äärellä. En muista mitään muuta kuin lämpöisen ja rennon tunnelman, joka toivottavasti jatkuu koko prosessin ajan. Paitsi asiat delegoituivat aika tasaisesti, ideoista pääasiassa pidettiin ja päästiin yksimielisyyteen, kelleen ei mahtanut tulla ihan liikaa tekemistä, ja kaakao on hyvää. Konsepti on koossa, kutsukortit askarrellaanpaskarrellaan ensi torstaina seiskalta. Mukaan saa ilmoittautua.

Ensi viikko meni sitten jouhevasti kirjoitushommiksi. Toisella kädellä konfaesitelmää, toisella kädellä kutsuputsujen tekstejä.

Kävin realistiseksi ja peruin joulukuun pelin hääjärjestelyihin vedoten. Guugeloin tämänhetkiset oletettavasti kiinnostavat professorishenkilöt jenkeistä, huomenna on Fulbrightpaikkashoppauksen aika. Sekin olisi pitänyt tehdä jo viikko sitten, mutta elämä ns. tapahtui. Parempi myöhään jne.

Päätän ehkä luopua henkilökohtaisesta säännöstäni, jonka mukaan asiat pitää saada valmiiksi etuajassa, tai muuten tulee sanktiona hukuttautuman syyllisyyteen ja häpeään. Viimetippa on ihan ok tästä lähtien. Kert jos ei tarvi syyllistyä ja hävetä niin valtavasti, niin asiat luultavasti saa aikaiseksi viimeistään viime tipassa, kun sitä viimetippaa ei tule viettäneeksi syyllistyen ja häveten. Myöskään lisäajan pyytämistä ei tarvi tästä lähtien hävetä, koska kokemus on osoittanut, että ihmisillä on taipumusta suhtautua myötätuntoisesti, jos vähän myöhästyy, mutta ilmoittaa etukäteen myöhästelystään.

Toivottavasti tälle päätökselle ei käy yhtä nopeasti yhtä huonosti kuin sille korkeintaan-2-tuntia-häävehkeilyä-päivässä -päätökselle. Mutta ei sitäkään kannata varmaan edeltäkäsin murehtia.