Viime viikko meni turvoksissa ja vuotaen.
Olen ilmeisesti vetänyt jostain maailmankaikkeuden
allergia-arpajaisista tänä vuonna leppä-lapun. En tiedä että olisin
koskaan ollut puille aikaisemmin allerginen, paitsi yhtenä -90-luvun
lopun keväänä koivuille. Mutta silloin olivat kaikki muutkin.
Yksi Saksan parhaita puolia oli se, että siellä hengatessa lähes kaikki
nuha oli puhtaasti virusperäistä. Tällä kertaa silmät paisuivat umpeen
oikein reippaasti ja tulehtuivat siihen perään. Aloin syömään
uudenmerkkistä antihistamiinia, joka on ihan säälittävää: herään
aamuisin yltä päältä rähmässä ja päivät menee koomassa. Pakko löytää
jostain vanhat reseptit ja käydä käyttämässä ne YTHS:n kautta.
Mutta sainpahan luettua loppuun ensimmäisen yli tuhatsivuisen
saksankielisen romaanin. Tykkäsin "Avalonin usvista" kovasti
teini-ikäisenä, mutta ilmeisesti jotain joko lisääntyy suomeksi
käännettäessä tai häviää saksaksi käännettäessä, koska "Die Nebeln von
Avalon" on ehkä tylsin ikinä lukemani arthuriaaninen romaani. Ja se
kestää yli tuhatsata sivua. Suorastaan eddingiaaninen venyte, siis.
Lukemisen lisäksi olen pääasiassa nukkunut, noin kaksitoista tuntia
vuorokaudessa. Olen ruvennut näkemään veretseisauttavia painajaisia.
Terapeuttini saa niistä aika jänniä juttuja irti.
keskiviikko, 11. huhtikuu 2007
Kommentit