Heräsin viideltä aamulla.

Ihan vahingossa. Enkä sitten saanut enää unta ankarasta ja tylsästä nettaamisesta huolimatta. Joten aloin kirjoittamaan paperiani uusiksi. Ensimmäiset puolitoista sivua ovat tosi hienoja, viimeiset kahdeksan ja puoli puuttuvat kokonaan. Viimetippa ja sillain...

Lähdin aamulla aamuteelle Granville Islandin kauppahalliin, jossa oli ehkä maailman ihanin pieni teekauppa. Höpöttelin myyjän kanssa kaikenlaista parin teekupposen ajan, ostin monta pussia teetä ja sain yhden häälahjaksi.

Ihmiset ovat täällä ihan mahtavia, tosi ystävällisiä. Bussimaksustani puuttui 25 senttiä ja eräs mummeli lainasi sen minulle ja kertoi sitten elämäntarinaansa bussimatkan ajan. Ehkä tämä on niin iso kaupunki, että on parempi  selviytymisstrategia hengailla ihmisten kanssa hyvässä yhteishengessä kuin pelätä niitä, koska sitten joutuisi vaan pelkäämään koko ajan. Taidanpa pyrkiä sisäistämään tämän mallin osaksi normaalielämääni.

Yritin tänään ostaa hääkenkiä, mutta en ihan onnistunut. Kolmevitosia kyllä löytyy, mutta toistaiseksi ei sekä mukavia että sieviä. Heti kun on valminnanvaraa, sitä rupiaa kriittiseksi kanssa. Sen sijaan löysin pari kivaa toppia ja yhden söpön, mutta täysin hyödyttömän mekon, jonka sitten jätin harkintaan. Kauhean kiva kun voi vaatekaupoissa tuntea olevansa normaalikokoinen. 

Iltapäivästä lähtien olen taistellut jetlagin kanssa. Hävisin ekan erän, tällä hetkellä matsataan toista. Jos saisin pari sivua edes puklattua ennen nukahtamista, olisin jo ihan selvillä vesillä. Tänään piti kyllä käydä konfan vastaanotolla, mutta se taitaa nyt jäädä. Tästä ehkä opimme, että jos kuitenkin tekisi asiat aikaisemmin kuin ihan viime tipassa, elämässä olisi enemmän hupia ja vähemmän paniikkia. Mutta pääasia, että tekee edes silloin.