Lopetin tänään joululahjojen hankkimisen. Sain lahjan kaikille paitsi isoäidille, jonka lahjasta tulee kotikutoinen.
Nyt on särkenyt päätä putkeen useamman päivän. Ja se ei ole mukavaa, se.
Huomenna ohjelmassa kotiinpaluu, eli yhden päivän mittainen laahaus- ja
raahausoperatsiooni. Alkaa puoli kuudelta, loppuu suurin piirtein
seiskalta, mikäli kaikki menee putkeen. Olisin selvinnyt paria tuntia
vähemmälläkin.
Päätin ruveta junien ja bussien kanssa vainoharhaiseksi. Koska
lentokentällä pitää olla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä, kaikkein
mukavin oli vähän hilkulla ehtimisen kanssa. Ei muuten, mutta bussin
olisi ollut löydyttävä 10 minuutissa, jotta olisin ehtinyt ajoissa.
Koska minut on kasvatettu mentaliteettiin, jossa ollaan myöhässä jos
ollaan kymmenen minuuttia etuajassa, mahdollinen myöhästyminen
lentokentältä oli aiheuttaa stressiä. Jota ei mitenkään poista
realiteettien kertaaminen: lentokentältä ei oikeasti ole myöhässä,
mikäli saapuu lähtöselvitykseen edes varttia ennen koneen lähtöä.
Päätin kuitenkin välttää stressiä hankkiutumalla Berliiniin pari tuntia
etuajassa. Edes mulla ei voi mitenkään mennä kahta tuntia yhden bussin
etsimiseen, varsinkaan kun Zoologischer Gartenin ympäristö oli
muistaakseni varsin selkeä. Pahimmillaan joutuu kävelemään aseman
ympäri. Lippuautomaattiakin osaan jo käyttää.
Suurin osa stressistä mahtaa kuitenkin liittyä lento- ja sattuman
pelkoihini. Mitä jos sattuu jotain, enkä pääsekään kotiin Rakkaan luo?
Tällaiset pohdinnat ajavat kuitenkin ihmisen hulluksi ennen pitkää.
Niinpä päättelin, että parasta vaan stressata junan vaihdosta
Naumburgissa ja X9 -bussin löytymisestä. Niitä voi kuitenkin hallita
omalla toiminnallaan.
Nyt jos hallitsisi tiskaamisen ja pakkaamisen. Päiväunet tuli jo
hallittua. Niin että ei tässä ihan avuttomia olla. Juna-aseman
kassatäti tykkäsi, että saksaakin jo osataan ihan kelvollisesti. Se nyt
on sentään edistystä.
Ja se, että täysin paikallisen vaihto-opiskelijapopulaation trendien
vastaisesti ihmissuhteemme kesti etänä kaksi kuukautta. Minua
informoitiin tänään, että kymmenen eroa, kolme jatkuvaa, yksi epävarma
tuttujeni joukossa. Kolmesta jatkuvasta yksi on Unkarista ja yksi
Tsekeistä ja sitten tämä suomalainen versio. Kristofin tyttö kävi
täällä kääntymässä pari viikkoa, Anna näkee poikaystäväänsä Prahassa
aina viikonlopun kerran kolmessa viikossa. Yksi epävarma on
jenkkiläinen Toby, jolla on kyllä ehtinyt olemaan täällä jo kaksi
tyttöystävää, mutta ilmeisesti se ei jenkkiläistä tyttöystävää haittaa,
koska sielläkin suunnassa on ollut kaikenlaista säätöä.
Kaksi kuukautta alkaa olla kyllä henkilökohtainen eromaksimi, ei tätä
jatkuvaa ikävöintiä ja kaipuuta tahdo ihmisen sielu kestää. Onneksi ei
tarvitse enää edes kokonaista päivää.
torstai, 8. joulukuu 2005
Kommentit