Viikon päästä olen jo 27-vuotias. Kun olin 7-vuotias, leikin että barbini on 21-vuotias, koska se oli minusta jo varsin ikäloppu ikä, jolloin oli jo ura, muttei vielä lapsia. 17-vuotiaana luin City-lehden deitti-palstoja huvikseni, ajattelin, että on se säälittävää jos 27-vuotiaana ei ole vielä löytänyt itselleen Sitä Oikeaa. Kert silloin on jo niin vanha, ja pitäis ruveta tekeen lapsia, ja maksaan asuntolainaa, että olis normaali ihminen.

Ikäkriisi, ensimmäinen ikinä, hyppäsi niskaan ja alkoi retuuttamaan viime viikolla. Ostin ensimmäisen ryppyvoiteeni. On kuulkaa jossain määrin hupaisaa levitellä ryppyvoidetta finnivoiteen päälle iltaisin. Vähän kuin olisi sittenkin vielä siirtymävaiheessa nuoruudesta aikuisuuteen.

Ryppyvoiteen ryppyjä karkoittavasta vaikutuksesta en niin osaa sanoa, mutta ikäkriisiin se tuntuu tepsivän. Että kyllä sitä ollaan nyt sitten jonkinlaisessa kontrollissa ikääntymisen suhteen, kun ryppyjäkin kerta voidaan ehkäistä. Ajattelin myös ruveta kuntoilemaan ja syömään terveellisemmin. Kuntoilu on toistaiseksi unohtunut, niin että ei tämä nyt mitenkään mahdottoman suuri kriisi voi olla.

Terveellinen syöminen on puolestaan poikinut jotain aivan nerokasta, nimittäin kasvisranskalaiset. Välillä sitä ihmisen vaan tekee mieli ranskalaisia. Ja kah, kun asiaa tarkastellaan keittiöstä, niin kyllähän pakastimesta yleensä löytyy ranskalaispussi, joka on ehkä tullut hankittua juuri tämänsorttisia mielitekoja varten. Ja sitten pitääkin miettipohdiskella, että eihän ne nyt mitään järkevää ruokaa ole, saati terveellistä, ovat niin rasvaisiakin. Kulinaarisen nautinnon jälkimainingeissa ahistaa sitten, että tuli taas vedettyä ranskalaisia, vaikka olisi voinut syödä jotain terveellistäkin.

Kasvisranskalaisissa ideana on lykätä terveelliset asiat kärtsäämään ranskalaisten rasvaan. Toisin sanoen, säilykemaissipurkillinen maissia tai pari sataa grammaa parsakaalinkukintoja lykätään ranskalaisten sekaan uuniin. Ei tule niin paha mieli tai olo jälkeenpäin, koska tuli syötyä pääasiassa jotain terveellistä ja siinä sivussa vähän ranskalaisia. Ja ranskalaishimo on taas taltutettu muutamaksi päiväksi. Viime päivinä olenkin syönyt kasvisranskalaisia ilman ranskalaisia, pellille vaan vihanneksia ja vähän oliiviöljyä, ja uunista ulos kun haisee hyvältä. Olen melko vakuuttunut, että ruokalajin nimi on oikeasti paahdetut vihannekset (roast vegetables), mutta kasvisranskalaiset kuulostaa sopivasti syntisemmältä. Tulee siihenkin ruokalajiin vähän jännitystä. Ja parsakaali on hyväksi iholle sisäisesti käytettynä, niin että ehkä ne rypytkin ymmärtävät pysyä poissa.

Näin rypistyvänä 27-vuotiaana näyttää ihmisen elämänkaari ihan erilaiselta kuin kymmenen vuotta sitten. Päättelen sen johtuvan jonkin sortin kypsymisestä, aikuistumisesta en rupea vielä puhumaan. En usko avioliittoon, en pidä itseäni tarpeeksi aikuisena pystyäkseni pitämään huolta lapsi-ihmisestä. Mitään lainaa en haluaisi ottaa suurin surminkaan, koska tiedän etten tule kymmeniin vuosiin saamaan pysyvää työpaikkaa. Aikuisinta mitä minussa on, on se ryppyvoide.  Ja ehkä työhuoneen avaimet.

Ja Rakkain. Havaitsin, että en ole ikinä aiemmin kokenut itseäni onnelliseksi ja tyytyväiseksi ihmissuhteessa vielä vuoden jälkeen ihastumisesta. Ikinä aiemmin ei ole ollut sellainen olo, että tämän ihmisen kanssahan sitä voisi jakaa loppuelämänsä ilot ja surut. Että tämän kanssa me osataan riidellä ja rakastella ja siivota ja unelmoida yhdessä. Että voisipa olla mukavaa jos tämännäköisiä pikkupoikia pyörisi helmoissa kolme tai neljä, vaikka meidän geeniyhdistelmällä niistä ei voi tulla muuta kuin maanisdepressiivisiä kääpiökukkakeppejä. Sellaisessakin arjessa voisi jaksaa yhdessä tämän kanssa.

Äiti, isä, jos luette tätä, teillä on nyt tytär, joka läästii ryppyvoidetta naamariin iltaisin ja puhuu satunnaisesti vauvoista. Elkää kuitenkaan ahistuko, ryppyjä ei vielä ole nimeksikään, eikä vauvoista tule mieleen mitään sen kivempaa kuin kakkapyykki ja yösyöttäminen, vauvanvaatteita ei edes tee vielä mieli hypistellä. Niin että ette te ole vielä liian vanhoja seikkailemaan. Kehotan kuitenkin vakavasti toteuttamaan seikkailunne sanotaanko seuraavan kymmenen vuoden sisään, sillä sen jälkeen keski-ikäisesti rupsahtanut tyttärenne saattaa tulla kärttämään lastenvahtipalveluita harva se päivä.