Viikon päästä olen jo 27-vuotias. Kun olin 7-vuotias, leikin että
barbini on 21-vuotias, koska se oli minusta jo varsin ikäloppu ikä,
jolloin oli jo ura, muttei vielä lapsia. 17-vuotiaana luin City-lehden
deitti-palstoja huvikseni, ajattelin, että on se säälittävää jos
27-vuotiaana ei ole vielä löytänyt itselleen Sitä Oikeaa. Kert silloin
on jo niin vanha, ja pitäis ruveta tekeen lapsia, ja maksaan
asuntolainaa, että olis normaali ihminen.
Ikäkriisi, ensimmäinen ikinä, hyppäsi niskaan ja alkoi retuuttamaan
viime viikolla. Ostin ensimmäisen ryppyvoiteeni. On kuulkaa jossain
määrin hupaisaa levitellä ryppyvoidetta finnivoiteen päälle iltaisin.
Vähän kuin olisi sittenkin vielä siirtymävaiheessa nuoruudesta
aikuisuuteen.
Ryppyvoiteen ryppyjä karkoittavasta vaikutuksesta en niin osaa sanoa,
mutta ikäkriisiin se tuntuu tepsivän. Että kyllä sitä ollaan nyt sitten
jonkinlaisessa kontrollissa ikääntymisen suhteen, kun ryppyjäkin kerta
voidaan ehkäistä. Ajattelin myös ruveta kuntoilemaan ja syömään
terveellisemmin. Kuntoilu on toistaiseksi unohtunut, niin että ei tämä
nyt mitenkään mahdottoman suuri kriisi voi olla.
Terveellinen syöminen on puolestaan poikinut jotain aivan nerokasta,
nimittäin kasvisranskalaiset. Välillä sitä ihmisen vaan tekee mieli
ranskalaisia. Ja kah, kun asiaa tarkastellaan keittiöstä, niin kyllähän
pakastimesta yleensä löytyy ranskalaispussi, joka on ehkä tullut
hankittua juuri tämänsorttisia mielitekoja varten. Ja sitten pitääkin
miettipohdiskella, että eihän ne nyt mitään järkevää ruokaa ole, saati
terveellistä, ovat niin rasvaisiakin. Kulinaarisen nautinnon
jälkimainingeissa ahistaa sitten, että tuli taas vedettyä ranskalaisia,
vaikka olisi voinut syödä jotain terveellistäkin.
Kasvisranskalaisissa ideana on lykätä terveelliset asiat kärtsäämään
ranskalaisten rasvaan. Toisin sanoen, säilykemaissipurkillinen maissia
tai pari sataa grammaa parsakaalinkukintoja lykätään ranskalaisten
sekaan uuniin. Ei tule niin paha mieli tai olo jälkeenpäin, koska tuli
syötyä pääasiassa jotain terveellistä ja siinä sivussa vähän
ranskalaisia. Ja ranskalaishimo on taas taltutettu muutamaksi päiväksi.
Viime päivinä olenkin syönyt kasvisranskalaisia ilman ranskalaisia,
pellille vaan vihanneksia ja vähän oliiviöljyä, ja uunista ulos kun
haisee hyvältä. Olen melko vakuuttunut, että ruokalajin nimi on
oikeasti paahdetut vihannekset (roast vegetables), mutta
kasvisranskalaiset kuulostaa sopivasti syntisemmältä. Tulee siihenkin
ruokalajiin vähän jännitystä. Ja parsakaali on hyväksi iholle
sisäisesti käytettynä, niin että ehkä ne rypytkin ymmärtävät pysyä
poissa.
Näin rypistyvänä 27-vuotiaana näyttää ihmisen elämänkaari ihan
erilaiselta kuin kymmenen vuotta sitten. Päättelen sen johtuvan jonkin
sortin kypsymisestä, aikuistumisesta en rupea vielä puhumaan. En usko
avioliittoon, en pidä itseäni tarpeeksi aikuisena pystyäkseni pitämään
huolta lapsi-ihmisestä. Mitään lainaa en haluaisi ottaa suurin
surminkaan, koska tiedän etten tule kymmeniin vuosiin saamaan pysyvää
työpaikkaa. Aikuisinta mitä minussa on, on se ryppyvoide. Ja ehkä
työhuoneen avaimet.
Ja Rakkain. Havaitsin, että en ole ikinä aiemmin kokenut itseäni
onnelliseksi ja tyytyväiseksi ihmissuhteessa vielä vuoden jälkeen
ihastumisesta. Ikinä aiemmin ei ole ollut sellainen olo, että tämän
ihmisen kanssahan sitä voisi jakaa loppuelämänsä ilot ja surut. Että
tämän kanssa me osataan riidellä ja rakastella ja siivota ja unelmoida
yhdessä. Että voisipa olla mukavaa jos tämännäköisiä pikkupoikia
pyörisi helmoissa kolme tai neljä, vaikka meidän geeniyhdistelmällä
niistä ei voi tulla muuta kuin maanisdepressiivisiä kääpiökukkakeppejä.
Sellaisessakin arjessa voisi jaksaa yhdessä tämän kanssa.
Äiti, isä, jos luette tätä, teillä on nyt tytär, joka läästii
ryppyvoidetta naamariin iltaisin ja puhuu satunnaisesti vauvoista.
Elkää kuitenkaan ahistuko, ryppyjä ei vielä ole nimeksikään, eikä
vauvoista tule mieleen mitään sen kivempaa kuin kakkapyykki ja
yösyöttäminen, vauvanvaatteita ei edes tee vielä mieli hypistellä. Niin
että ette te ole vielä liian vanhoja seikkailemaan. Kehotan kuitenkin
vakavasti toteuttamaan seikkailunne sanotaanko seuraavan kymmenen
vuoden sisään, sillä sen jälkeen keski-ikäisesti rupsahtanut tyttärenne
saattaa tulla kärttämään lastenvahtipalveluita harva se päivä.
tiistai, 22. marraskuu 2005
Kommentit