Kävimme shoppaamassa tulevan anoppini kanssa.

Edellämainittu lause voisi olla hyvä alku veretseisauttavalle kauhutarinalle. Onneksi anoppini on kauhean mukava ihminen, joten valitettavasti en saa aikaiseksi edes valitusvirttä. Paitsi siitä voisi vähän valittaa, että hän haluaa toimittaa meille häälahjaksi lautasia ja kattausvehkeitä 12 hengelle, vaikka meillä ei henkilökohtaisesti ole innostusta astiastoihin tai kattauksiin. Olemme pikemminkin ööh-syyään-sit-vaik-pöydältä -tyylisiä hippejä.

Tämä näyttää nyt uhkaavasti kuitenkin luisuvan siihen, että toimitamme Stockalle häälahjalistan, josta satunnainen vieras saa sitten ostaa tarpeelliseksi kokemiaan asioita, jos ei halua olla lahjoittamatta mitään, tai lahjoittaa rahaa meille tai SPR:n katastrofirahastoon. Siinä on kuitenkin vähemmän pelättävää kuin siinä, että ihmiset ostavat lahjaksi mitä sattuu. Ja lahjapöydän hallinnassa on varmasti juhlan aikana hauskaa puuhaa jollekin rassukalle, jolle homma delegoituu. Oi voi.

Se hauskempi osa shoppausta sisälsi juhlajakun metsästämistä anopille sulhasen paettua töihin. Kävi ilmi muuan muassa, että anoppi on suunnitellut hääpuheitaan jo vuosikausia joka pojalleen. Mutta enpäs kerro sen enempää. Hähä.