Yhteen arkistoista mennään vain, jos turvamies saa sisäpuhelimitse kiinni paikallisen työntekijän, joka tulee sitten hakemaan portilta.

Olen siellä jo niin tuttu naama, ettei tarvi edes sanoa mitään hyvien huomenien jälkeen. "Joo, mä soitan." Jos ne eivät saa kiinni henkilöä, jonka vastuulla on, että en esimerkiksi leiki tulitikuilla tai trangialla sisätiloissa, ne soittavat jo suvereenisti jollekin muulle ihan oma-aloitteisesti. Omasta mielestäni en kyllä ole toistaiseksi nähnyt yhtään turvatoveria kertaakaan aikaisemmin, mutta ehkä ne huvittelevat katsomalla vanhoja turvakameranauhoja.

Tänä aamuna matkallani arkistosta toiseen yhdestä punaisesta autosta tipahti pakoputki. Näin yhden ahvenen myös. Se hengasi sillankupeessa ihan muina ahvenina kun otin vähän aamuaurinkoa. 

Nationalmuseetilla oli eilen 200-vuotisbileet, joten kaikki paikallevääntäytyneet paikalliset olivat vähän väsyneitä tänään. Tällä vaikutti olevan suora korrelaatio ihmisten innokkuuteen rimpautella niille töihin.
Ensi syksynä mullakin on oma työpuhelin.

Elämäni ei suoraan sanoen ole ihan maailman mielenkiintoisinta juuri tällä hetkellä. Onneksi on viikonloppu tulossa.