Oi sänky. Olen ollut hereillä tänään parisen tuntia. Muuten olen viettänyt vilkasta elämää höyhensaarilla.

Yksin on niin paljon kurjempaa sairastella kuin kaksin. Kaksin sairastaessa ainakin toinen jaksaa yleensä keitellä teetä. Sain kuitenkin aikaiseksi makaronia. Päätin viskoa sekaan tuorejuustoa juustoraasteen sijaan. Ihan siltä varalta jos tulee aivastus syödessä, niin erottaa mikä on räkää ja mikä juustoa. En ole ikinä tajunnut tyyppejä, joiden sormi vilahtaa ensin nenussa ja sitten suuhun. En edes esikoulussa, jossa Timo teki sitä.  Tosin Timo oli muutenkin vähän outo, väitti että kumpparit sulaa, jos seisoo liian kauan lätäkössä. Teimme sit Elisabetin kanssa empiirisen kokeen, jossa vietimme lätäkössä koko aamu-ulkoiluajan ruokailuun asti. Eivät sulaneet, mutta varpaat kylmyivät. Oli ehkä maaliskuu.

Eilisestä ja tästä entrystä päätellen räkä on tällä hetkellä elämäni keskeisin asia. Olen myös huolestunut ohi menevistä ajatuksista. Olen alkanut saamaan niitä. Kun tulee unikuva tai ajatus, joka aiheuttaa jotenkin pahan olon, mutta se itse ajatus syöksyy unohdukseen niin nopeasti, ettei enää tajua mistä oli kyse. Pitää kysyä ensi kerralla Eilalta mitä nämä on, takautumia, muistoja, satunnaisuuksia tai pikkuhiljaa normalisoituva aivojen aineenvaihdunta. Koska jos ei ole mitä märehtiä, niin ei se paha olokaan kestä kuin hetken.
 
Täs on tullut oltua hereillä jo melkein tunti, meen takas koisaan.