Herranen aika. Joinain aamuina ei vaan tapahdu oikeus ja kohtuus.

Heräsin painajaiseen, jossain asuin edelleen vanhempieni luona ja seurustelin eksäni kanssa. Heräsin kymmenen minuuttia ennen herätyskelloa omaan huutooni. Mainittakoon, että mulla tuntuu olevan sellainen itsesäätelysysteemi, joka näyttää mulle painajaisia vain jos mulla on yleisesti ottaen hyvä olla.

No joo. Aamupalalla onnistuin tuhrustamaan vaatteeni, viimeiset puhtaat ja asialliset sellaiset, ranskankermaan. Kuljen siis tällä hetkellä varsin asiattomasti pukeutuneena.

Olin jo lähtiessä myöhässä, ja jouduin palaamaan pihalta takaisin hakemaan lompakkoa ja puhelinta. Tiistaisin on koulua aamukasista iltakuuteen, joten molemmat ovat potentiaalisesti tarpeellisia. Unohdin kuitenkin kalenterini.

Joka ei muuten kauhean olennainen ole, mutta siinä kerrotaan, missä mun  tunnit ovat. Kalenterin puuttumisen havaitsin kirjaston kohdalla, vartin kävelymatkan päässä kotoa. Ei mitään hajua minne saksantuntini on piilotettu, mutta jonnekin päärakennuksen vajaasta viidestä sadasta huoneesta. Kevyin, ei ylämäkeen suuntautuva tapa keksiä missä luokassa olisi jo vartti sitten pitänyt hengata, oli tuossa vaiheessa raahautua vartti väärään suuntaan tietokoneluokkaan, ja etsiä se tieto yliopiston kotisivuilta.

Nyt tiedän. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan enää kannata lähteä juoksentelemaan tunnille, koska siitä olisi mennyt jo yli puolet, eikä osallistumismerkintää saisi kuitenkaan. Vorttragia pukkaa, mulla on jo kolme poissaoloa.

Naurattaa ihan älyttömästi, mutten kehtaa. Paikalliset eivät oikein ymmärrä itsehuvittuneisuuden päälle.