Viimeinenkin viisaudenhammas on mennyttä.
Se pisti kuitenkin
puolen tunnin ajan kunniakkaasti hanttiin. Loppu kalusto kipuilee
toverinsa menetystä jo toista päivää. Menetys koskee myös kurkkuun ja
poskionteloihin, joten koko nassu on pippa otsasta solisluihin saakka.
En myöskään osaa sanoa, että missä kunnossa jäljellejäänyt kolo on,
koska suu ei aukea, en maista mitään ja nieluun valuu kokoajan jotain
nenästä. Lopputuloksena on, että on tasan mahdotonta sanoa vuotaako
haava ja jos vuotaa, mitä kamaa. Ysköksissä ei kuitenkaan toistaiseksi
ole ollut mitään punaista, ellen sitten ole yhtäkkiä
punavihersokeutunut.
Karma pisti myös hanttiin pyrkiessäni
ulos Brittein saarilta. Kävi nimittäin niin, että talon
hälytysjärjestelmä rupesi piippaamaan sieltä poistumista yrittäessäni,
joten heittelin puolisuljetut laukkuni ulos aika vauhdilla. Lukitsin
oven vähintään yhtä ripeästi ja lykin avaimen postiluukusta sisään.
Tadaa, laukkuja sulkiessani havaitsin, että lompakko oli siinä
rytäkässä tipahtanut jonnekin. Kello oli noin puoli kymmenen
Nottinghamissa, Lontoossa pitäisi olla yhdeltä.
Hetkeä
myöhemmi paljastui vähemmän iloisesti, että suljetun oven toiselle
puolelle. Mitä ihminen tekee Britanniassa tällaisessa tilanteessa?
Kokemattomuuttani päätin koputella naapurin ovelle ja kysellä.
Naapurissa oven avasi noin 14-vuotias blondiini, joka ehdotti
poliisille soittamista. Poliisin numeron saatuani poliisissa vastasi
Helen, joka kertoi, että asia ei kuulu heille. Kysyin, mitä hän
ehdottaisi. Hän ehdotti, että soitan paikalle lukkosepän tai murtaudun
sisään.
Päätin soittaa paikalle lukkosepän, koska
murtautuminen on vähän moraalitonta, sen lisäksi että mulla ei ole
hajuakaan, miten jonnekin taloon murtaudutaan. Blondiini tarjosi
keltaiset sivut, joista löytyi lukkoseppien numeroita. Soitin
palveluun, joka lupasi lukkosepän tunnissa paikalle. Ongelma selvitetty.
Tunnin päästä paikalle ajoivat naapuritalon remonttireiskat. Kyselin
tässä vaiheessa jo vähän hermostuksissani apua, sähkömiehet katselivat
taloa sillä silmällä, moittivat lukkoseppiä epäluotettaviksi ja
totesivat, että liian hyvin suljetut ikkunat helposti avattaviksi.
Soitin lukkoseppäpalveluun uudestaan. Palvelun toveri lupasi lähettää
paikalliselle sepälle tekstarin, että olis vähän kiirus.
Tunnin odottelun jälkeen naapuritalon puusepät ja niiden pomot
ajeleksivat paikalle ja pyysivät, että voisivat parkkeerata autonsa
lainataloni ajotielle. Mikäs siinä. Selitin samalla omasta
ahdingostani. Katselivat siinä aikansa, totesivat, että voisivat
irrottaa ikkunan aika siististi, ja laittaa sen sitten paikoilleen.
Paitsi että talo oli liian hyvin rakennettu, ja ikkuna ei ruvennut
irtoutumaan siististi. Soitin siinä sitten lukkoseppäpalveluun, jossa
ei oltu ikinä kuultukaan tilauksestani.
Ja tässä vaiheessa
moraali antoi periksi. Kirjoitin tovereille tekstarit, että sori,
murtaudun nyt taloonne, elkää olko vihasia, maksan korjaukset.
Puuseppien hajottaessa ikkunaa kävi selväksi, että ainakaan sitä
ikkunaa ei oltu hälytysjärjestelmällä suojattu. Raamit irti, Taika
sisään, lompakko viiden sentin päästä etuovelta kätöseen, Taika ulos
ikkunasta. Puusepät askaltelivat vaneria ikkunoiden sisälle
raameihin ja laittoivat raamit paikoilleen. Sovin vielä, että tulevat
viikonloppuun mennessä laittamaan uudet lasit, jakelimme yhteystietoja
puolin ja toisin.
Ehdin Lontooseen kolmeksi, junamatka meni
tekstaillessa ja soitellessa talon asukkaille tapahtuneesta. Lontoossa
kävin yhdessä eläintieteellisessä kokoelmassa juttelemassa sen
kuraattorien kanssa. Lento oli pari tuntia myöhässä, pääsin Helsinkiin
kolmelta aamulla ja Ouluun kahdeksalta. Hammas oli poistunut yhteen
mennessä. Ja sen jälkeen olen pääasiassa nukkunut.
Että sitä
vaan, että hygieniakaluste- ja ravinto-ongelmista huolimatta Britannia
on juuri se maa, jossa haluaa olla silloin kun tulee ulkomailla
mokattua oikein perusteellisesti. Koska brittiläiset ovat kauhean
ymmärtäväisiä, empaattisia ja avuliaita. Kun soittelin ihmisille aika
shokissa junasta, yleisin kommentti alkutyrmistyksen jälkeen oli: Elä
huoli, sattuuhan näitä.
Ai niinku jollekin elävässä elämässä?
perjantai, 3. elokuu 2007
Kommentit