Viimeinenkin viisaudenhammas on mennyttä.

Se pisti kuitenkin puolen tunnin ajan kunniakkaasti hanttiin. Loppu kalusto kipuilee toverinsa menetystä jo toista päivää. Menetys koskee myös kurkkuun ja poskionteloihin, joten koko nassu on pippa otsasta solisluihin saakka. En myöskään osaa sanoa, että missä kunnossa jäljellejäänyt kolo on, koska suu ei aukea, en maista mitään ja nieluun valuu kokoajan jotain nenästä. Lopputuloksena on, että on tasan mahdotonta sanoa vuotaako haava ja jos vuotaa, mitä kamaa. Ysköksissä ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut mitään punaista, ellen sitten ole yhtäkkiä punavihersokeutunut.

Karma pisti myös hanttiin pyrkiessäni ulos Brittein saarilta. Kävi nimittäin niin, että talon hälytysjärjestelmä rupesi piippaamaan sieltä poistumista yrittäessäni, joten heittelin puolisuljetut laukkuni ulos aika vauhdilla. Lukitsin oven vähintään yhtä ripeästi ja lykin avaimen postiluukusta sisään. Tadaa, laukkuja sulkiessani havaitsin, että lompakko oli siinä rytäkässä tipahtanut jonnekin. Kello oli noin puoli kymmenen Nottinghamissa, Lontoossa pitäisi olla yhdeltä.

Hetkeä myöhemmi paljastui vähemmän iloisesti, että suljetun oven toiselle puolelle. Mitä ihminen tekee Britanniassa tällaisessa tilanteessa? Kokemattomuuttani päätin koputella naapurin ovelle ja kysellä. Naapurissa oven avasi noin 14-vuotias blondiini, joka ehdotti poliisille soittamista. Poliisin numeron saatuani poliisissa vastasi Helen, joka kertoi, että asia ei kuulu heille. Kysyin, mitä hän ehdottaisi. Hän ehdotti, että soitan paikalle lukkosepän tai murtaudun sisään.

Päätin soittaa paikalle lukkosepän, koska murtautuminen on vähän moraalitonta, sen lisäksi että mulla ei ole hajuakaan, miten jonnekin taloon murtaudutaan. Blondiini tarjosi keltaiset sivut, joista löytyi lukkoseppien numeroita. Soitin palveluun, joka lupasi lukkosepän tunnissa paikalle. Ongelma selvitetty.

Tunnin päästä paikalle ajoivat naapuritalon remonttireiskat. Kyselin tässä vaiheessa jo vähän hermostuksissani apua, sähkömiehet katselivat taloa sillä silmällä, moittivat lukkoseppiä epäluotettaviksi ja totesivat, että liian hyvin suljetut ikkunat helposti avattaviksi. Soitin lukkoseppäpalveluun uudestaan. Palvelun toveri lupasi lähettää paikalliselle sepälle tekstarin, että olis vähän kiirus.

Tunnin odottelun jälkeen naapuritalon puusepät ja niiden pomot ajeleksivat paikalle ja pyysivät, että voisivat parkkeerata autonsa lainataloni ajotielle. Mikäs siinä. Selitin samalla omasta ahdingostani. Katselivat siinä aikansa, totesivat, että voisivat irrottaa ikkunan aika siististi, ja laittaa sen sitten paikoilleen. Paitsi että talo oli liian hyvin rakennettu, ja ikkuna ei ruvennut irtoutumaan siististi. Soitin siinä sitten lukkoseppäpalveluun, jossa ei oltu ikinä kuultukaan tilauksestani.

Ja tässä vaiheessa moraali antoi periksi. Kirjoitin tovereille tekstarit, että sori, murtaudun nyt taloonne, elkää olko vihasia, maksan korjaukset. Puuseppien hajottaessa ikkunaa kävi selväksi, että ainakaan sitä ikkunaa ei oltu hälytysjärjestelmällä suojattu. Raamit irti, Taika sisään, lompakko viiden sentin päästä etuovelta kätöseen, Taika ulos ikkunasta.  Puusepät askaltelivat vaneria ikkunoiden sisälle raameihin ja laittoivat raamit paikoilleen. Sovin vielä, että tulevat viikonloppuun mennessä laittamaan uudet lasit, jakelimme yhteystietoja puolin ja toisin.

Ehdin Lontooseen kolmeksi, junamatka meni tekstaillessa ja soitellessa talon asukkaille tapahtuneesta. Lontoossa kävin yhdessä eläintieteellisessä kokoelmassa juttelemassa sen kuraattorien kanssa. Lento oli pari tuntia myöhässä, pääsin Helsinkiin kolmelta aamulla ja Ouluun kahdeksalta. Hammas oli poistunut yhteen mennessä. Ja sen jälkeen olen pääasiassa nukkunut.

Että sitä vaan, että hygieniakaluste- ja ravinto-ongelmista huolimatta Britannia on juuri se maa, jossa haluaa olla silloin kun tulee ulkomailla mokattua oikein perusteellisesti. Koska brittiläiset ovat kauhean ymmärtäväisiä, empaattisia ja avuliaita. Kun soittelin ihmisille aika shokissa junasta, yleisin kommentti alkutyrmistyksen jälkeen oli: Elä huoli, sattuuhan näitä.

Ai niinku jollekin elävässä elämässä?