Frau Schu. oli taas ihan maaäiti. Kerroin psykiatrilla käynnistä, ja
siitä, että omasta mielestäni skitsofrenia on kyllä tästä tilasta aika
kaukana ja Frau Schu komppasi, että skitsofreniaa tästä ei saisi
väännettyä Freudkaan. Ja sit me naurettiin. Ja kyllä helpotti.
Sen sijaan mä voisin kuulemma olla aika kova tekijä itsesyyllistyksen
mm-kisoissa. Ja sit naurettiin taas. Ja sekin tuntui kivalta. En sitten
siinä enää kehdannut ruveta pyytelemään anteeksi Sandyltä (neuvonnan
harjoittelija) sitä, että hän joutui juoksemaan apunani tiistaina, kun
yritimme löytää psykiatria, jolla olisi ollut aikaa vastaanottaa minut.
Varjokuvat alkavat haalistua, joten ehkä näillä pillereillä sitten
jatkan viikonlopun yli. Nyt on kyllä ruokahaluttomuutta ja suun
kuivumista, mutta mulla on välipalaherätyskello kahden tunnin välein,
kilo persikoita, neljä omenaa ja rasiallinen mansikoita, joten eiköhän
tässä huomiseen pärjäillä. Hedelmien kanssa vedän Schmandia,
paikallista doublecreamiä, joka tehdään rahkasta, hapankermasta ja
maidosta ja joka maistuu tyytyväisyydeltä. Ettei vaan pääse
jenkkakahvat kuihtumaan.
Lisäksi tarkkailen itseäni
harvinaisen normaalisti vartaloni sisäpuolelta, mikä on kerrassaan
tasapainoisen oloista. Ehkäpäs tämä kriisi voisi nyt olla tässä ja
jatkettais perinteisellä masennuksella. Musta ei kyllä tunnu varsin
masentuneelta eikä ahdistuneelta, mutta taidanpa silti syödä pillerini
ajallaan. Aamut on aina vaikeampia.
torstai, 29. kesäkuu 2006
Kommentit