Frau Schu. oli taas ihan maaäiti. Kerroin psykiatrilla käynnistä, ja siitä, että omasta mielestäni skitsofrenia on kyllä tästä tilasta aika kaukana ja Frau Schu komppasi, että skitsofreniaa tästä ei saisi väännettyä Freudkaan. Ja sit me naurettiin. Ja kyllä helpotti.

Sen sijaan mä voisin kuulemma olla aika kova tekijä itsesyyllistyksen mm-kisoissa. Ja sit naurettiin taas. Ja sekin tuntui kivalta. En sitten siinä enää kehdannut ruveta pyytelemään anteeksi Sandyltä (neuvonnan harjoittelija) sitä, että hän joutui juoksemaan apunani tiistaina, kun yritimme löytää psykiatria, jolla olisi ollut aikaa vastaanottaa minut.

Varjokuvat alkavat haalistua, joten ehkä näillä pillereillä sitten jatkan viikonlopun yli. Nyt on kyllä ruokahaluttomuutta ja suun kuivumista, mutta mulla on välipalaherätyskello kahden tunnin välein, kilo persikoita, neljä omenaa ja rasiallinen mansikoita, joten eiköhän tässä huomiseen pärjäillä. Hedelmien kanssa vedän Schmandia, paikallista doublecreamiä, joka tehdään rahkasta, hapankermasta ja maidosta ja joka maistuu tyytyväisyydeltä. Ettei vaan pääse jenkkakahvat kuihtumaan.

Lisäksi tarkkailen itseäni harvinaisen normaalisti vartaloni sisäpuolelta, mikä on kerrassaan tasapainoisen oloista. Ehkäpäs tämä kriisi voisi nyt olla tässä ja jatkettais perinteisellä masennuksella. Musta ei kyllä tunnu varsin masentuneelta eikä ahdistuneelta, mutta taidanpa silti syödä pillerini ajallaan. Aamut on aina vaikeampia.