Hitaasti mutta varmasti. Muuttolaatikoiden ja -nyssäköiden puoliintumisaika on noin kolmisen päivää. Viimeiset ovat aina sitkeimpiä, samoin pienikokoisimmat. Ehkä ensi viikolla on jo tilaa uudelle huonekalutoimitukselle.

Ropeconin suoritimme Rakkaan kanssa tänä vuonna pikana. 20 tuntiin mahtui hurjan paljon hävyttömän hienoja juttutuokioita läheisien ja uusien tovereiden kanssa, palaneella nurmikolla loikoilua, parisen keskiaikatanssia, saunomista ja yön pituinen lautapelisessio. Parasta oli kuitenkin toveruus.

Sunnuntaikin meni leppoisasti huvittuessa ja huvitellessa. Alkoholisoiduimme jopa yhdellä annoksella. Lääkkeeni selvästi purevat, kun alkoholin juominen ei saa minua enää välittömästi ajautumaan "kukaan ei voi koskaan rakastaa minua"-laatikon pimeimpään nurkkaan. Sen sijaan hihittelen huppelissa kuin sukujuhlissa boolia salaa maistellut esiteini.

Maanantaina ahdistuin, tiistaina kävin jo hoitamassa vaikean virallisen asian. Mitä yhden päivän hukkaantuminen meinaa? Eipä juuri mitään.

Tänään kävin juttelemassa Tädin kanssa, ja seuraavakin kerta on sovittu. Sitten lirvahdin lääkärille peruutusajalla säädettyäni ensin vartin surkeana ja hermostuneena ei-oota ja puhelinaikamahdollisuutta reseptionistin kanssa. Pelastusnappuloita riittää neljän päivän sijaan seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi, ja lääkäritäti sanoi uusivansa reseptin tarvittaessa.

Otin tämän hyvän karman kiitollisuudella vastaan. Ehkä mun hahmo pelaa Star Wreck -pelimaailmassa ja on kehittynyt jo siinä määrin, että pystyy säheltämään asiansa paitsi hunningolle, myös luovimaan itsensä (ja satunnaisesti läheisensä) selkeämmille vesille.