Ulkona sataa ja sateella on hyvä hengailla sisätiloissa. Tämä on virallista tietoa, mukana 8 elävää äänestäjää ja yksi evoluution ristipaineissa henkensä heittänyt.

Omassa huoneessani elämänmuodot rajoittuvat tietääkseni minuun. Tai ainakaan kukaan muu ei ole onnistunut ryömimään näkökenttään.

Sen sijaan käytävältä löytyy useita vedenpaisumusevakkoja. Löytyy kolme kärpästä katosta, ne surisevat menemään ympäriinsä varsin terhakkaasti.

Ja ikkunaseinän kolmen sentin hämähäkki, joka on päättänyt jäädä pidemmäksikin aikaa. Se on rakentanut itselleen väliaikaisasumuksen. Asumus on strategisesti varsin oivallisessa paikassa, sillä sinne on jo eksynyt vieraisille parisenttinen lentohöttiäinen, joka ilmeisesti huolehtii ruumiinsa voimin hämyrin tämän viikonlopun ruokahuollosta.

Sitten löytyy vaeltava pitkäjalkainen hämähäkki, joka ei oikein ole kotonaan missään ja vaeltelee pitkin seiniä. Ja yksi vaaleanvihertävänharmaa yökkö, joka palvoo hätäuloskäyntivaloa. Se on ilmeisestikin evolutiivisesti fiksumpi ratkaisu kuin auringon palvominen.

Tänään on sadetta pitämään tiensä löytänyt myös pieni vihreä heinäsirkka. Asumme toisessa kerroksessa maan pinnalta laskien. Kunhan ei rupia öisin meluamaan, saa puolestani hengailla siinä missä muutkin.
 
Walesissa eläintuttavuudet olivat ärhäkkäämpää sorttia. Paikalliset punarinnat ja varpuset olivat oppineet lentelemään keittiön tuuletusikkunoista ja -lävistä (kyllä, englantilaiset jättävät talojensa ulkoseiniin n. 10-15 cm halkaisijaltaan olevia aukkoja tuuletuksen parantamiseksi) syömään leivänmuruja keittiöstä (kyllä, englantilaiset ovat sikapossuja).  Linnut eivät ole myöskään paljon englantilaisia siistimpiä, niiden ruokailun jäljiltä keittiö oli täynnä kakkaläiskiä. Lintuongelman ratkaisemiseksi keittiön tuuletusläpiä yritettiin tukkia kaikenlaisella rojulla. Koska keittiön siivoaminen ei siis tullut kyseeseen. Kampuksen vahtimestarit kävivät kuiten kerran kahdessa viikossa tekemässä yllätyspalotarkastuksen, ja rojut piti poistaa, koska tuuletusläpien tukkiminen oli paloturvallisuusmääräysten vastaista.

Täällä suurriistaa edustaa takametsän peurantapainen, joka syö mielellään takapuutarhan. Se on kuitenkin siinä määrin luonnollinen otus, että tapaa pelästyä toisen kerroksen ikkunan avaamista valokuvausyritysten aikana.

Mustarastaat ovat kotoutuneempia ihmisiin. Ne kommunikoivat toisilleen soittoäänillä. Tilannetta nyt kuukauden ajan seurattuani epäilen että mustarastailla on jokaisella oma nimi, ts. soittoääni.  Kun joku laulaa tietyn soittoäänen, eikö jostain joku tai useampi hyväkäs toista sen saman soittoäänen ja siitä se sitten riemu alkaa, kun ne yrittävät arvailla, kuka on ottanut yhteyttä kehenkin ja ketkä kaikki ovat paikalla.

Ruohikossa lymyilee jättiläisetanoita. Näin edellispäivänä naapuritalon sementtiseinämän salaojanputken suupielessä yhden, jonka kuori oli suurin piirtein puolen litran juomapullon pohjan kokoinen halkaisijaltaan. Siitä olisi saanut makoisan lounaan. Ilmeisesti joku oli tullut ajatelleeksi samaa, tänään havainnoin samalla paikalla rikkinäisen kuoren.

Missähän vaiheessa evoluutiota jotkut hämähäkit päättivät, että on nerokas idea ruveta asustelemaan katoissa ja lampuissa? Toimiikohan se oikeasti? Ja missähän ne asustelivat ennen kuin oli seiniä, kattoja ja lamppuja? Haluaisin oikeasti tietää, mutta en ehkä rupea isona biologiksi pelkästään tämän kysymyksen selvittääkseni.