Ulkona sataa ja sateella on hyvä hengailla sisätiloissa. Tämä on
virallista tietoa, mukana 8 elävää äänestäjää ja yksi evoluution
ristipaineissa henkensä heittänyt.
Omassa huoneessani elämänmuodot rajoittuvat tietääkseni minuun. Tai
ainakaan kukaan muu ei ole onnistunut ryömimään näkökenttään.
Sen sijaan käytävältä löytyy useita vedenpaisumusevakkoja. Löytyy kolme
kärpästä katosta, ne surisevat menemään ympäriinsä varsin terhakkaasti.
Ja ikkunaseinän kolmen sentin hämähäkki, joka on päättänyt jäädä
pidemmäksikin aikaa. Se on rakentanut itselleen väliaikaisasumuksen.
Asumus on strategisesti varsin oivallisessa paikassa, sillä sinne on jo
eksynyt vieraisille parisenttinen lentohöttiäinen, joka ilmeisesti
huolehtii ruumiinsa voimin hämyrin tämän viikonlopun ruokahuollosta.
Sitten löytyy vaeltava pitkäjalkainen hämähäkki, joka ei oikein ole
kotonaan missään ja vaeltelee pitkin seiniä. Ja yksi
vaaleanvihertävänharmaa yökkö, joka palvoo hätäuloskäyntivaloa. Se on
ilmeisestikin evolutiivisesti fiksumpi ratkaisu kuin auringon
palvominen.
Tänään on sadetta pitämään tiensä löytänyt myös pieni vihreä
heinäsirkka. Asumme toisessa kerroksessa maan pinnalta laskien. Kunhan
ei rupia öisin meluamaan, saa puolestani hengailla siinä missä muutkin.
Walesissa eläintuttavuudet olivat ärhäkkäämpää sorttia. Paikalliset
punarinnat ja varpuset olivat oppineet lentelemään keittiön
tuuletusikkunoista ja -lävistä (kyllä, englantilaiset jättävät
talojensa ulkoseiniin n. 10-15 cm halkaisijaltaan olevia aukkoja
tuuletuksen parantamiseksi) syömään leivänmuruja keittiöstä (kyllä,
englantilaiset ovat sikapossuja). Linnut eivät ole myöskään
paljon englantilaisia siistimpiä, niiden ruokailun jäljiltä keittiö oli
täynnä kakkaläiskiä. Lintuongelman ratkaisemiseksi keittiön
tuuletusläpiä yritettiin tukkia kaikenlaisella rojulla. Koska keittiön
siivoaminen ei siis tullut kyseeseen. Kampuksen vahtimestarit kävivät
kuiten kerran kahdessa viikossa tekemässä yllätyspalotarkastuksen, ja
rojut piti poistaa, koska tuuletusläpien tukkiminen oli
paloturvallisuusmääräysten vastaista.
Täällä suurriistaa edustaa takametsän peurantapainen, joka syö
mielellään takapuutarhan. Se on kuitenkin siinä määrin luonnollinen
otus, että tapaa pelästyä toisen kerroksen ikkunan avaamista
valokuvausyritysten aikana.
Mustarastaat ovat kotoutuneempia ihmisiin. Ne kommunikoivat toisilleen
soittoäänillä. Tilannetta nyt kuukauden ajan seurattuani epäilen että
mustarastailla on jokaisella oma nimi, ts. soittoääni. Kun joku
laulaa tietyn soittoäänen, eikö jostain joku tai useampi hyväkäs toista
sen saman soittoäänen ja siitä se sitten riemu alkaa, kun ne yrittävät
arvailla, kuka on ottanut yhteyttä kehenkin ja ketkä kaikki ovat
paikalla.
Ruohikossa lymyilee jättiläisetanoita. Näin edellispäivänä naapuritalon
sementtiseinämän salaojanputken suupielessä yhden, jonka kuori oli
suurin piirtein puolen litran juomapullon pohjan kokoinen
halkaisijaltaan. Siitä olisi saanut makoisan lounaan. Ilmeisesti joku
oli tullut ajatelleeksi samaa, tänään havainnoin samalla paikalla
rikkinäisen kuoren.
Missähän vaiheessa evoluutiota jotkut hämähäkit päättivät, että on
nerokas idea ruveta asustelemaan katoissa ja lampuissa? Toimiikohan se
oikeasti? Ja missähän ne asustelivat ennen kuin oli seiniä, kattoja ja
lamppuja? Haluaisin oikeasti tietää, mutta en ehkä rupea isona
biologiksi pelkästään tämän kysymyksen selvittääkseni.
perjantai, 19. toukokuu 2006
Kommentit