Epäilen, että jossain keittyy jotain epämääräistä juuri minun pääni menoksi.

Olen tänään saanut kaikki listaamani hommat tehtyä. Niitä oli yhdeksän ja laukkujen pakkaaminen lisäksi. Pakkaaminen sujui kiroilematta kertaakaan. En myöskään vuodattanut ainoatakaan kyyneltä tai huutanut. En myöskään epäile unohtaneeni mitään olennaista, ja eväät odottavat jääkaapissa. Kello ei ole edes puoliyö. Epäilyttävää. Joko alituinen matkustelu on kehittänyt minusta puolipätevän pakkaajan, tai sitten muut asiat hermostuttavat niin paljon, että yhdet pakkaamiset tunnu missään.

En myöskään aktiivisesti pelkää lentämistä ainakaan vielä. Lähinnä inhottaa ajatus joutumisesta täältä kirsikankukkien keskeltä talvipakkaseen. On globaalisti väärin, että alle kahden tunnin lento tiputtaa lämpöasteita parillakymmenellä,  ja henkilökohtaisesti väärin, että joudun menemään väärään suuntaan.

Jouduin myös tätä settiä varten hankkimaan  semiformaaleja vaatteita, enkä tiedä ollenkaan osuinko edes etäisesti oikeanlaiseen settiin. Kehotettiin pukeutumaan kansallispukuun, jos mahdollista. Niinpä käväisin rättini H&M:ltä. Korkkareita ei ole tullut käytettyä sitten elokuun, mutta pakkasin mukaan laastareita.  Niistä on varmasti apua kun lennän nenälleni jossain jäisessä portaikossa.
 
Eniten hermostuttaa kuitenkin, että olen jättämässä koneen kotiin.  Neljä päivää. Ei nettiä, ei väitöstä, ei mitään. Eettinen lautakuntani julistaisi tämän luokattoman julmaksi ja äärimmäisen turhaksi eläinkokeeksi, ellei se olisi jo nukahtanut.