Jotkut ihmiset on koiraihmisiä, jotkut on kissaihmisiä. Ei siinä mitään, ihan omalla tyylillä vaan.

Jotkut ihmiset ovat ihmiskissoja. Kissat tunnistavat ihmiskissan, vaikka ihmiskissa ei sillain vähän hölmönä otuksena itse tajuaisi. Onneksi kissat ovat äärettömän vekkuleita tarkka-aistijoita, ja löytävät kissautensa tiedostamattoman ihmisen vaikka kotinurkiltaan.

Suoraan kotikorttelini alapuolella olevassa keltaiseksi rapatussa talossa asuu Manx-kissa. Manx-kissat ovat hupaisia, niillä on töpöhäntä ja vähän liian pitkät takajalat, niin että ne koikkelehtivat jolkotellessaan. Kyseinen Manx-kissa on myös väritykseltään hupaisa, sellain harmaanrusehtava, jossa on mustia läiskiä, muistuttaa vähän ilvestä. Lisäksi se on aika peto bongaamaan ihmiskissoja.

Olen useampaan kertaan kävellyt sen kodin ohi viimeisen parin kuukauden aikana matkalla keskustaan tai kotiin. Se hengailee monesti parvekkeella tai patiolla. Ollaan katteltu toisiamme useampaan otteeseen sellaisella neutraalilla maapallon kanta-asiakkuus-meiningillä. Että on meillä kortit molemmilla, mutta vilautetaan nopeasti kassalla. Olisi niin junttimaista tehdä asiasta haloo, kun biljardeilla muillakin on.

Eilen käpistelimme Clairen kanssa minun synttäridriksuilta ja -tapaksiltani kotia kohti pikkupakkasessa joululauluja hoilaten, kun silmäkulmassa vilahti jotain epämääräistä. Olin ihan että mitä?, kunnes havaitsin, että tässähän tullaan halituksi ja kiehnätyksi koko rahan edestä, pitäisi varmaan pysähtyä ettei halitsija tule vahingossa tallotuksi.

Siinä sitten seisoskeltiin hoilaamassa kymmenisen minuuttia, kissan kiehnätessä sääriäni ja kurnuttaessa. Kunnes oli pakko kertoa kissatoverille, että tämän pitäisi mennä vähän nukuun, katos kun tämä on ehkä hiukkasten huppelissa ja ulkona seisoskellessa tulee vilukki ja väsykki. Mutta että kauniit kiitokset hellästä huomiosta, tämä muistetaan karmapisteitä jaettaessa. Kissa vaikutti vähän närkästyneeltä, mutta minkäs teet. Lähdettiin hoilaten jatkamaan matkaa, kissa lähti jatkamaan elämäänsä.

Ei ollut ensimmäinen kerta. Jostain syystä kissat tuntuvat valitsevan juuri minut lajitoverieni joukosta lempparipaijakseen, jos on pakko valita.

Tämä ihmiskissuus olisi tosi kiva juttu, jos en olisi letaaliallerginen kissoille. En voi koskea niihin esimerkiksi silittääkseni niitä, koska kissaisten kätösten vahingossa hipaistessa kasvojani olen vartissa sairaalakamaa.

Sama juttu kaikkien eläinten kanssa. Paitsi Clairen Clairchenin, joka on aika paksu hamsteriksi. Sille annettiin nimeksi sukupuolineutraalisti Clairchen, koska me ei tiedetä mitä suuntausta se edustaa. Ollaan sitten joka tapauksessa väärässä.

Ja eläimiä käsitelleiden ihmisten, niiden vaatteista ja niistäkin pitää pitää näppinsä erossa kunnes ne on pesty ja kuurattu. Olipa ehkä ihan inasen vaivaannuttavaa selitellä rakkaan äidille ensi kerran kohdatessa, että olisin kyllä mieluusti tullut jo eilen moikkaamaan, kun tulimme autoasi lainaamaan. Mutta en suurin surminkaan kyennyt, kun olit töissä. Eläinlääkäriasemallasi.

Mutta yllätyshellyys oli mukavaa. Enää yhdeksän päivää, ja sitten saa hellyyksiä myös polvilumpioiden yläpuolisille alueille, jos menneisyyden voidaan katsoa indikoivan mitään tulevaisuudesta.