Tykään ihan älyttömästi esitelmien kirjoittelusta 80 % kirjoitusajasta, en pidä väitöskirjan kirjoittamisesta juurikaan 80 % kirjoitus- tai muusta ajasta.

Konferenssipuhetyyppiset esitelmät on vaan niin helppoja: paineita ei juuri ole, koska kukaan ei tule muistamaan jälkeenpäin, mitä suustasi päästelit. Yleensä ihmiset eivät myöskään utele lähteitä ja sitäpaitsi esitelmäasiat on yleensä jo kertaalleen kirjoitettu johonkin toiseen omaan tuotokseen. Niinpä esitelmän voi ensin kirjoittaa johonkin malliin, ja sen jälkeen tarkastella epäilyttävät faktat kaikessa rauhassa. Sitten vähän muokkaillaan kirjoituksesta enempi puhuttavaa tekstiä ja lykätään yksi sketsi alkuun ja toinen jonnekin loppupuolelle, että ihmiset heräävät kuuntelemaan loppuväittämät ja tuijottamaan nimi- ja yhteystietoslidea. Lykätään kuvat ja iskulauseet powerpointtiin oikeassa järjestyksessä ja tulostetaan. Voilà.

Väitöskirjassa kaikki tehdään vaikeimman kautta vielä suuremman hatutuksen välttämiseksi. Kirjoittamisen vuotos katkeilee joka lauseessa kerran tai kaksi, kun pitää hypätä tarkistamaan faktat ja lykkimään lähteitä viitteisiin. Tämä ei suinkaan poista viitteiden tarkistamispakkoa kirjan valmistuessa, mutta tarkistaminen nyt vaan on niin paljon kivempaa kuin koko setin etsiminen jostain materiaaleista, joita ei ole tullut avattua vuoteen. Joka helkutin useampitavuisen sanan käyttöä pitää pohtia: onko tämä nyt anakronista vai ei ole, käytänkö toista sanaa, vai perustelenko mahdollisen anakroniani jotenkin, jotta se nyt ylipäänsä näyttäisi perusteltavissa olevalta. Lisäksi logiikan pitäisi pysyä lujana kaikkien väitteiden takana ja kaikkien väitteiden perustua joko evidenssiin tai evidenssin puutteeseen. Kaikki mitä tulee kirjoitettua on vaarassa joutua paitsi ihmisten syynäämäksi, myös myöhemmin lainattavaksi, joten sen takana on syytä pystyä seisomaan vähintään vuoden tai pari.

Jos olisin fiksu tyyppi, tai edes vähemmän itsepäinen, rupeaisin kirjoittamaan koulukirjoja tai tieto-ohjelmia telkkariin tai radioon. Koska en ole, mahdan jatkaa tällä tutkimuslinjalla kunnes se käy taas finansiaalisesti mahdottomaksi.

Sit voin varmaan taas jatkaa asiakaspalvelu-uraani kaupan kassalla, tai muuttaa Saksaan. Mutta juuri nyt minulla on kasa hupaisia kalakuvia ja kolme tuntia aikaa kehittää niistä nerokasta mutta iskevää historiallista tarinaa kirjallisuustieteilijöille ennen kuin on syytä palailla väittelyyn.

Elämä, ota koppi.