Olipa hyvä päivä.
Kärvistelin hereille kuudelta lukeakseni loput tämän päivän
seminaarimatskuista. Yhteensä noin sata sivua. Sain luettua ehkä
kuutisenkymmentä ennen yhtätoista, jolloin oli pakko lähteä yliopiston
kielikeskukseen kopioimaan tanskan materiaaleja.
Sitä en kyllä ymmärrä, miksi kielikeskuksen toimistossa pitää olla
töissä maailman epäystävällisin keski-ikäinen naisihminen,
sellainen kärttyisä ja huonosti säilynyt, joka ei ymmärrä muuta kuin
saksaa, eikä sitäkään, ellei puhu täydellisesti. Sain kuitenkin
kopioitua tarvitsemani ja opin lataamaan rahaa kopiokorttiini,
saksankielisistä ohjeista. Päätin myös ottaa oppia elävistä
(oletettavasti se elää, jos se mulkoilee ja halveksuu ääneen, eikö?)
ihmiskohtaloista, ja ruveta isona hyväntuuliseksi polyglotiksi.
Poikkesin matkalla tunnille yhdessä ennalta tuntemattomassa leipomossa,
josta hankin evääksi suurimman näkemäni Käsebrötchenin, hyvää oli.
Tasapainottaakseni ruokavaliotani, jossa on viime päivinä ollut
pääasiassa hiilihydraatteja ja rasvaa (suom. pakastepizzaa Margarita),
loikkasin vietnamilaiseen hedelmä- ja vihanneskauppaan tarkoituksenani
hankkia vaikka omena. Sisältä löytyi kuitenkin jääkaappi, jossa oli 500
gramman rasioita kaikenlaisia tuoreita hedelmiä pilkottuina, 1 €
tsipale. Sorruin ananakseen ja mangoon. Ai että olivat hyviä. Vähänkö
jugurttisuklaa saa väistyä ravintopyramidin huipulta.
Bild-Geshichten tunti meni ohi hujauksessa. Olen ottanut julkiseksi
roolikseni puhua vähän, mutta asiaa. Ja jos ei aina asiasta, niin hyvin
vähän asian vierestä. Wörkkii kuin nokialainen ohjelmointiapina.
Bild-Geschichte päättyi myöhään niin kuin yleensä, joten olin myöhässä
Gaston Bachelardista. Kun saavuin paikalle, Gaston sai jo turpiinsa
paikalliselta fysiikanhistorioitsijalta. Pian kävi myös ilmi, että olin
lukenut väärän viikon tekstit. Joten täysin tapojeni vastaisesti hiljaa
melkein puolitoista tuntia putkeen. Ei pie häirii kun toiset
ajattelevat ääneen, jos ei ole mitään kontribuoitavaa. Sovimme tunnin
päätteeksi, että aloitamme tasan sijasta varttia yli, kert
Bild-Geschichte ei mitenkään järkyttävän suurella todennäköisyydellä
tule vastaisuudessakaan loppumaan silloin kun pitäisi.
Neljä tuntia saksankielistä keskustelua on edelleen reippaasti liikaa
sietokyvylleni, ja olin jo lähteä kotiin, mutta en jaksanut joten
päätin mennä toimistolle lukemaan ennen Ernst-Haeckel-Hausin
valokuvanäyttelyn avajaisia. Jaksoin lukea 50 sivua
saksankielistä tekstiä kahdessa ja puolessa tunnissa, syyttäminen on
ilmeisesti ananasta ja mangoa. Näyttelyssä oli tosi hupaisaa, juttelin
toverien Prof. Rheinhardtin, Doktorand Reissin ja jonkun tuntemattoman
herrasmiestaiteilijan kanssa pitkien puheiden jälkeen, ja myöhemmin
joukkoomme sulautuvat Prof. Levit ja Dr. Müller (Tsekistä). Kävi ilmi
että Levit on peräisin äiti-Venäjältä, joten politiikan puhuminen ja
sotamuistelot jäivät pois ohjelmasta. Sen sijaan puhuimme
lumilinnoista. Kaikki olivat tosi normaaleja ja lupsakkaalla
meiningillä. Nyt uskaltaa taas hengailla toimistollakin tarvittaessa.
Lähdin kotiin tunnin keekoilun jälkeen, olisi pitänyt lukea Dr.
DiBartolon matskut silmän tutkimushistoriasta, mutta päädyin
vahingossa teelle Clairelle. Ja sen jälkeen hiukoi, joten piti laittaa
pizzaa. Ja sinä aikana eksyin nettiin, ja tässä sitä ollaan. Onneksi
matskuissa on paljon kuvia, yksi kuva kun kertoo enemmän kuin tuhat
sanaa. Mikä on tosi kätevää tällaiselle kielivammaiselle. Voin vaan
osoitella tomerasti eri kuvia ja todeta tyhjentävästi että "Auge, Auge,
verdammt". Kyä meilläpäin sentään kuvia osataan kattoo, vaikka
lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen kanssa on vähän niin ja näin.
keskiviikko, 9. marraskuu 2005
Kommentit