Siis mitä laitetaan päälle, kun täysipäiväisen koulutusistuntopäivän jälkeen juostaan ministeriöön kaffelle ja pullalle?

Heräsin eilen funtsimaan tätä kysymystä oikein käytännössä. Jalat valittavat. Parin tunnin sompailun jälkeen kävi selväksi, että elävän elämän sivutuotteita varten tulee vaatekappaleet hankittaman Sokkarilta tai Stockalta. Oikeaa elämää varten riittää, kun käy nappaamassa H&M:ltä sen seuraavan samanlaisen mustan trikoopaidan liiaksi kauhtuneen tilalle. Pitää vaan muistaa että talvi=pitkät hihat ja kesä=lyhyet hihat tai ei laisinkaan. 

Kun muissa lafkoissa on myyjiä pääasiassa kassaneiteinä, S-firmoissa voi mennä myyjä(ttäre)n luo ja kertoa itkua vääntäen, että "Nyt tarvitsisin jotain, oletettavasti mekon, joka selviää hengissä koulutuspäivän istumisista ja syömisistä, ja transformoituu siihen perään iltatilaisuuteen sopivaksi. Ei jakkupukua, ei housuja, kiitos". Ja tapahtuu sellaisina hetkinä, että myyjätärihminen ottaa suuntiman ja lähtee toimittamaan missiota. Ja kappas, mekkoja löytyy, etenkin transformaatiokykyisiä.

Juuri kun ongelma näyttää ratkaistulta ja syli pursuilee mekkoehdokkaista, sovituskopissa sitten käykin niin, että ei käy. Olen keskivartalon kehityksestä huolimatta edelleen vääränkokoinen mahtuakseni sievästi tarjokkaisiin. Pääasiassa selkä on liian lyhyt, ja sääret.

Optimistina toistin kuitenkin eilisen operaation tänään 2,5 -kertaisena.  Edelleen sekä sääret että selkä väärässä mitassa. Hylkäsin kivoimman tarjokkaan, koska se oli tekokuitua ja tuntui ikävältä.

Pitkän marssin shoppailussa on kuitenkin se hyvä puoli, että satoja no-ei-todellakaan-reaktiivisia riepuja nähtyään sitä on jokseenkin selvillä siitä, mikä voisi näyttää kivalta. Marssin kangasosastolle, hankin pari metriä samettinauhaa ja hameosallisen verran marimekon mustavalkoista Samovaaria. Miehusta tulee valkoisesta puuvillabatistista. Vetskariin ei tarvitse ryhtyä, koska samettinauha toimittaa paitsi olkaimia, myös vyötä.

Jalkoihin sattuu, päähän ei. Lisäksi kolttu käynee kesämekosta. Loistavaa.