Ensinnäkin voisi oppia olemaan lupailematta liikoja, niin ei sitten tartts käyttää tuntikausia olemalla itselleen vihainen siitä, että taas tuli jonain innostuneena ja yltiöoptimistisena hetkenä lupailtua ihan puuta heinää.

Toisekseen, sitä voisi opetella pitämään jonkin rodin työnteon ja vapaa-ajan vieton vietossa. Voisi esim. buukata joka päivälle riittävästi vapaa-aikaa, niin että ei ihan otsasuoni ratkea, ja toisaalta sen verran töitä kuin nyt realistisesti ajatellen jaksaa. Ja sitten vähentää siitä töiden määrästä sen verran, että ehtii vaikka puolirauhassa sairastella flunssaa ja muuta pientä muun elämisen ohella. Ja sit väliin ihan rehellisiä vapaapäiviä.

Ja kolmanneksi, sitä voisi vaikka laittaa työhakemuksen mitään koulutusta vaatimattomiin asiakaspalvelutöihin. Tämä on kyllä sikäli positiivinen ajatus, että tämän voimalla se edellinenkin lopputyö valmistui.

Konferenssimatka meni kyl ihan ihan hyvin ja hauskaa oli.

17 tuntia aikaa panikoida, syödä ja nukkua. Ja unelmoida eri museoista. Lontoon hotelli on British Museumin takapihalla, Pariisin hotellilta Luonnonhistorialliseen pääsee sillan ylittämällä. Aika hyvä.

Jos pysäytät auton seuraavan uhrisi viereen katsomaan, että osuiko vai ei, oikea refleksi ei ole haukkua uhria, vaan pahoitella ja kysyä että kävikö kuinkaan. "Kyllä sullakin joku vastuu on" ja "Mä en nähnyt sua" eivät ole oikeudessa päteviä argumentteja puolustuksellesi siinä vaiheessa, kun suojatiellä kävelleellä ihmisellä ei ollut yhtä nopeita väistörefleksejä kuin minulla. Autoilijan kuuluu lain pysähtyä antamaan tietä jalankulkijalle siinä vaiheessa kun jalankulkija on ylittämässä tietä suojatiellä, oli viereisellä kaistalla saman suojatien eteen jo pysähtynyt auto tai ei. Tämän voit vaikka tarkistaa Suomen tieliikennelaista.   

Oikein turvallista matkaa sinulle ja muille tienkäyttäjille toivottaen,

Taika I Edelleen Hengissä

"Soittelin vaan, että tää apuraha ei sit näy sun verotuksessa, kun se tulee vasta vuodelle 2009, ettet sitten ihmettele."

- Aha, ok, kiva kun ilmoitit, kiitos.

- Joo, että tän voi sit ilmoitella ensi vuodelle, nää on näitä vallintajuttuja ja näin edelleen. Vähän epäselväähän tää välillä on miten nää menee, mutta tän apurahan kaa nyt näin.

- OK, laitan muistiin ja kiitos ilmoituksesta. Hyvää päivänjatkoa!

-Samoin!

Härre mun jne, missä vaiheessa verotoimistosta on tullut asiakaspalvelulaitos, jossa katsellaan automaattisesti sitä, koska apuraha tipahtaa tilille, eikä myöntämispäivämäärää? Ei viime vuonna vielä vaan tällaiseen kyetty...

Kiitokset Nooralle Turun verotoimistoon.

Haluaisin tiedustella, että miten ihmeessä kukaan on koskaan tehnyt mitään tutkimusta kynttilän valossa? Siis kolme vaivaista mappia, yksi puolen litran teekuppi, 80x150cm pöytälevy ja yksi pieni kannettava (merkkaamassa kirjoituslipasta, tietty), eikä ole mitenkään mahdollista selvitä ilman reipasta tulipalovaaraa. Ehkä ne käyttivät pienempiä teekuppeja, mutta niiden paperit ja kirjat olivat usein paljon A4sta isompia. Ja öljylamput eivät olleet mitenkään erityisen paljon turvallisempia, jos muutamien käsiini sattuneiden lamppuöljyssä uitettujen folioiden perusteella voi mitään päätellä.

Ja se nyt ei voi mitenkään olla sattumaa, että länsimaisen tieteen harjoitus alkoi Euroopassa kiinnostaa ensiksi juuri niitä tyyppejä, jotka saivat käsiinsä teetä, ja homma alkoi kehittyä siinä vaihessa kun teen ryypiskely tuli muodikkaaksi yläluokkien harrastuspuuhailuksi.

Mutta nyt pommi tipahti niskaan ja tipahti epätoivon vimmalla. Mitä tekee kekseliäs tutkija haukuttuaan ensin itsensä pöljäksi ääliöksi, jolla ei ole asiaa mihinkään muuhun paperityöhön, kuin ehkä KELA:n hakemuskäsittelijäksi? No käy läpi netin digitaaliset kokoelmat siltä varalta, että joku vähemmän hölmö olisi saanut jonkun hyvän idean jokunen aika sitten, ja skannannut kyseisen rotkaleen tutkijamme saataville. Ai ei vai?

No sen jälkeen lähdetään tutkimaan, josko kyseistä tuotetta olisi tarjolla jossain kirjastossa, jonne pääsee suht nopeasti esim. konferenssimatkalla. Kirjastot vaikuttavat auliilta säilyttämään omia kappaleitaan, mutta kitsailta tarjoamaan niitä kenenkään saataville.

Viimeinen, kyynisyyttään maailmanrotia ja -järjestystä uhmaava hätähuuto on tarkistaa kotikaupungin kirjastot, joista kyseisen kultamunan löytäminen on vähintäänkin mahdotonta. Viikonloppumatka vähintään Tukholmaan siintää jo odotushorisontissa.

Vaan ei. Helsingin yliopiston kirjastosta voipi kyseisen opuksen vähintäänkin yhyttää, ehkä jopa saada tutkailtavakseen saakka. <3 Suljettu varasto.

Ehkä kuitenkin tärkein elämäntaito tuli hankittua tai ainakin freesattua siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että valitsemaamme baariin olisi oikeastaan tarvittu varaus viikonloppuiltaisin. Onneksi baarimikko suhtautui paitsi joviaalisti, myös kannustavasti. Ja osasi laittaa tequilaan sellaiset lisukkeet, että se maistui hyvältä. Jos on syystä tai toisesta yhdelle tai useammalle laatudrinksulle käyttöä keskusteluseurustelua kannustavassa ympäristössä, kannattaa suunnata A21:een Annankadulle.

Viimeisellä etapilla testailin spontaania puheenpitoa. Valitettavasti puhe oli jokseenkin ytimetön, mutta ainakin lyhyt. Pitäydyn tästä lähin vähintään Powerpointin, jos ei jopa A4-pinkan ryhdistämässä setissä. Esivalmistelujen säätömäärä yhdistettynä puheen pitkäpiimäisyyteen kun tuo tutkitusti jopa 50% enemmän elämäänsäkyllästyneisyyttä kaikille osallistujille. Mikä yleensä sitten purkaantuu välittömästi kaikenkarvaisena hauskana touhottamisena.

Hei, jos ei osaa itse, voi katalysoida muiden luovuutta...

Spice Blend oli peruschaita pikkuisen kermaisempaa, eli vaikka Clipperin chaihin verrattuna täyteläistä, mutta potkutonta. Täydellistä sellaisenaan niihin synkkiin syksyiltoihin, joina pelkkä vilttehin kääriytyminen ja kynttilöiden sytyttäminen ei riitä lämmittämään sielua, mutta muu käyttö vaatii tuunausta inkiväärihunajalla  tai vihreällä kardemummalla.  

Tea Centre CTC herätti kuin herättikin makumuistoja lapsuudesta. Samean rusinainen aromi, mukana jopa hieman brandymäistä kirpakkuutta, joka taittuu maitotilkalla. Mainostavat tätä English breakfast -tyyppiseksi, mutta maku on persoonallisempi, kuivahedelmäisempi, ehkäpä jostain English ja Irish breakfastin puolivälistä.

Javaa en ole tässä kahden päivän aikana ehtinyt vielä kokeilla, mutta Mim! Olin siis aika vakuuttunut, että Darjeeling ei ole mun juttu, mutta tämä BOP on kyllä tasan nerokasta. Makua on vaikea kuvailla, koska mitään jälkimakua ei ole: ei ruohoa, ei happamuutta, ei kitkeryyttä, ei mitään paitsi kuivaa raikkautta.  Vaikka tee on vihreän meripihkan väristä, alkumaku muistuttaa kevyessä hedelmäisyydessään mustaa teetä vadelmanlehtiteellä tai jopa Pommacilla taitettuna ja vadelmainen viinirypälemäinen ihanuus jatkuu koko nautinnon ajan. Maito sopii kyytipojaksi, muttei ole lainkaan pakollista. Tämän teen potku ei ole maussa, mutta se silti nostaa mielialan aamupöhnäisestä eläväiseksi alta viiden minuutin. Nyt ymmärsin, miksi Darjeelingia kutsutaan teiden shampanjaksi, tästä tuli kertaheitolla lempiteeni. Mim!

Sitä herää 8.28 ja laittaa vedenkeittimen päälle. Teekupposen äärellä on hyvä aloitella eilen mieltä askarruttamaan jääneestä kysymyksestä. Seuraavaksi aurinko paistaa silmiin, joten on aika syödä jotain. Eli siis vedenkeitin päälle ja herätyskello siltä varalta, että syöminen uhkaa unohtua.

Kello soi noin kello kuudelta, joten on aika havaita, että lounas on edelleen laittamatta uuniin, mutta onneksi uunikin unohtui laittaa päälle, joten kartalla ollaan. Noin tuntia myöhemmin ruoka alkaa haista sille kuin joku olisi unohtanut sen uuniin. Nerokas häläri. Onneksi ruoka on sormilla syötävää, koska ruokailuvälineet jäivät tiskaamatta. Jälkiruoaksi puolikas hunajamelonia.

Ja sitten yhtäkkiä onkin pimeää, vaikka on kesä. Teemukin pohjalla ei näy enää edes kylmennyttä lammikkoa.

Ja mun kun piti tehdä tänään ihan jotain muuta.

Näin historioitsijan kannalta tapa ei ole pelkästään mielenkiintoinen, vaan myöskin kätevä, koska se helpottaa huomattavasti ihmisten latinisoitujen nimien selvittämistä. Miettikääpä vaan, kuinka monta Christianus Johannista Tanskanmaalta löytyy, mutta kuinka harvat niistä naivat edeltäjänsä Jacob Holmin (1543-1609) lesken tultuaan nimitetyiksi Aalborgin piispanvirkaan. Niinpä niin. Hyvin toimittu, Christen Hansen Riber (1567-1642). Pelastit minut juuri aikamoiselta selvittelysäädöltä.