Pidin tänään ensimmäisen suomalaismittaisen luentoni. Ja vielä suomeksi, kielellä jolla en osaa olla hauska tai viihteellinen, vaikka liukastuisin banaaninkuoreen puhuessani. Luento meni ensiyritykseksi omasta mielestäni hyvin: ensimmäiset puoli tuntia takeltelin hermostuksissani, seuraavat puoli tuntia homma sujui ihan mukavasti, ja lopun aikaa skippasin suurimman osan mielenkiintoisesta materiaalista, että ehdin sanoa edes rippusen siitä, mitä kalvoilla luki. Viisi kalvoa ja viisitoista sivua vähemmän tekstiä, ja mahdollisesti vahvaa kenialaista puoli tuntia ennen luennon alkua, ja se olisi jo ollut siinä.

Onneksi ei itse tarvinnut olla kuuntelemassa. Mä oon niin huono kestämään myötähäpeää.